Parasta just nyt

Jos minulta kysytään, maailmassa on ihan liian vähän juuri oikean sävyisiä violetteja kynsilakkoja. Itse asiassa niitä on niin vähän, että olen joutunut etsimään niitä kissojen ja koirien kanssa, tuloksetta. Tämä Crabtree&Evelynin Wisteria on onneksi poikkeus sääntöön. Juuri oikea sumuisen sininen pohjasävy ja täydellinen tummuusaste. Että herätkääs pahvit muissakin kynsilakkafirmoissa tekemään välillä näitä, eikä aina niitä samoja punaisia ja vampyja!

Ja jos minulta kysytään, nämä minimaalisen yksinkertaiset kynsikoristelut ovat sieltä parhaasta päästä. Skittlette-trendi se vaan mennä porskuttaa eteenpäin, ja ovathan ne onnistuessaan kovinkin hienoja, mutta kyllä sydän pamppailee kiihkeämmin näiden askeettisten toteutusten kanssa.

Ja vieläkin jos minulta kysytään, liukuvärjäys on todella vaikeaa :D Tarkoituksena oli saada aikaiseksi poikittain kynnen yli vaaleampi alue ja kumpaankin nurkkaan sitten taas tummaa. Laitoin pohjalle vaaleamman Essie Using My Maiden Namen ja töpöttelin päälle tummemmalla Wisterialla. Wisteria peitti muissa kynsissä yhdellä kerroksella, mutta ilmeisesti sitä ei ole silti luotu hyvin toimivaksi töpöttelykaveriksi, sillä neljänkään kerroksen jälkeen en ollut aivan täydellisen tyytyväinen lopputulokseen. Ylänurkkakin lähti vielä luonnollisesti karkailemaan päällyslakan mukaan. Tsempparipalkinto hyvästä yrityksestä?

Ihan täydellisesti visioni ei siis tällä kertaa toteutunut tuon liu'un suhteen, mutta uskallan silti antaa rohkaisevat taputukset olkapäälleni. Ihan kelvolliset kynnet, viihdyin monen monta päivää. Eikä tietenkään sovi antaa vähän muotopuolen liukuvärin häiritä liikaa, Wisteria on kuitenkin sävyltään niin kaunis että jokainen kuitenkin kiinnittää huomionsa ennemmin siihen :D 

(Ei, noiden raitojen päällä ei ole päällyslakkaa ja ne näyttävät siksi vähän kummallisilta. Joskus ihminen vain on hieman lahopää ja unohtaa levittää päällyslakkaa yhdelle kynnelle :D)

Onnistumisia ja epäonnistumisia

Viimeksi kun esittelin täällä leimaamalla tehtyjä kynsiä, taisin hehkuttaa uutta leimasintani maasta taivaaseen, julisten sen ihmelaitteeksi jolla tällainenkin tumpelo leimaa vaikka silmät kiinni, kädet selän takana, varpaillaan.

Jokainen varmaan arvaa, miten siinä sitten seuraavaksi kävi. Tuo ihmevekotin lakkasi toimimasta täysin. Yritin monet, monet kerrat, kaikkia tuntemiani kikkoja. Odotin astrologisesti todennettua täydellistä leimauspäivää. Käytin lakkoja, jotka olivat toimineet täydellisesti ennenkin. Käytin lakkoja, jotka ovat surkeita leimaamaan. Käytin leimauslaattoja, jotka ovat toimineet täydellisesti ennenkin. Pohdin vakavassani tutustuttavani nykyiset laattani vesilintujen kanssa ja ostavani kuukauden ruokabudjetilla uusia laattoja. Mikään ei auttanut.

Uppiniskaisena ihmisenä en kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Jälleen kerran päätin yrittää tätä tuhoon tuomittua yritystäni kehittää taitojani leimaajana. Tein huolelliset alkuvalmistelut välineille. Lakkasin kynnet sopimaan kivasti leimojen kanssa. Keskimmäisiin sormiin OPI Don't Bossa Nova Me Around vaaleaksi pohjaksi leimoille ja muihin kynsiin China Glaze Techno Teal, jolla voi sitten samalla vaivalla leimatakin, niin tulee kiva harmoninen kokonaisuus.

Kuvistaa voinee päätellä, ettei se alkuperäinen suunnitelma ihan putkeen tälläkään kertaa mennyt.

Techno Teal ei suostunut toimimaan leimauslakkani sitten ollenkaan, vaikka päälläni olisin seisonut. Jokainen kokeilemani kuva nousi vain puoliksi leimasimeen. Vaihdoin Konadin Hepburn Bluehun, jonka leimaamiseen tarkoitettuna erikoislakkana kuvittelisi toimivan. No, kuvitella saa aina, totuus on joskus tarua ihmeellisempää. Ihan samalla tavalla sekin jätti nousematta leimasimeen.

Viimeisenä epätoivoisena tekonani kävin sitten etsimässä pyöreän superlöllöleimasimeni jemmastaan. Tähän päivään mennessä en tiedä, miksi olen säilyttänyt sen, koska vihaan sitä palavasti ja inhoan sitäkin enemmän. Se löllöisyyden tunne, hrr. Eikä se ole koskaan suostunut nostamaan leimojakaan.

Tässä vaiheessa olin siis jo siirtynyt aivan eri kuvioon mitä alunperin suunnittelin ja olin jo kolmannessa leimauslakassanikin, Konadin Moss Greenissä. Savua nousi korvista jo siihen malliin että näkökenttä hämärsi. Runttasin tuolla löllöleimasimella sitten menemään ja kappas, sain aivan täydellisen leiman aikaiseksi. Hämmennyin ilmeisesti niin pahasti radaltani, että sain sen vielä kohdistettuakin nanomillilleen siihen kohtaan, kuin halusinkin. Vaihdoin Moss Greenin takaisin Hepburn Bluehun ja jälleen virheetön leima ja täydellinen kohdistus.

Olin niin ekstaasissa näistä onnistumisista, etten huomannut lainkaan sitä, kuinka nuo leimauslakkojen värit eivät juuri sopineet yksiin käyttämieni kynsilakkojen kanssa. Ja siinä vaiheessa kun huomasin, en jaksanut välittää. Virheettömiä leimoja! Nappikohdistuksia! Jättimäisellä pyörellä leimasimella!

En keksinyt näille leimaustoilailuille mitään muuta selitystä kuin sen, että olen muuttanut sitten viimeisen onnistumisen. Näillä leveyspiireillä näköjään pyöreät löllöt toimivat paremmin kuin suorakulmaiset puolilöllöt. Pitää muistaa jatkossa.

Ja pitää ehdottomasti kokeilla tätä tuplaleimausta joskus uudestaankin, vähän paremmin suunnitellun idean kanssa :D

Pannuprojekti 2015 - näitä pannutetaan

Pyydän jo näin etukäteen anteeksi, koska aion viettää seuraavat 11 kuukautta keksien aina vain uusia ja ah-niin-vaivaannuttavia puujalkavitsejä sanasta pannu.

Mutta tutustutaan ensin vähän tarkemmin tämän vuoden omiin haastepaletteihin. Suurimman työn alle valikoitui Sleekin Vintage Romance -paletti ja muuten vain tehokäyttöön viisi pyöreää Inglotin nappia sisältävä paletti.

Tästä oli aivan mahdotonta saada sellaista supertarkkaa kuvaa, josta kävisi nappien kulumisen lähtötilanne parhaalla mahdollisella tavalla ilmi, osa napeista kun on koostumukseltaan niin kimaltavia. Mutta eiköhän tästä jotain osviittaa saa.

Ostin tämän paletin viime vuoden keväällä ja tähän mennessä huomattavasti eniten käytössä on ollut Meet in Madrid, ylärivin toinen vasemmalta. Siinä on havaittavissa aivan hentoinen kuoppa, selkeitä käytön jälkiä on myös sävyissä Court in Cannes, Lust in LA (ylärivin pronssin sävyt), Marry in Monte Carlo (alarivi toinen vasemmalta) sekä Bliss in Barcelona (alarivi kolmas oikealta). Kolme raukkaa, ylärivin vasemman reunan Pretty in Paris ja alarivin kaksi oikeanpuolimmaista, Forever in Florence ja Love in London ovat jääneet lähes kokonaan ilman käyttökertoja, en ole ihan sinut tuollaisten sävyjen kanssa. Mutta tässähän sitä nyt sitten opetellaan :)

Nämä Inglotin napit ovatkin sitten jääneet huomattavasti vähäisemmälle käytölle. Punaista lukuun ottamatta olen ostanut nämä vuoden 2011 kesällä, punaisen ehkä jo vuotta aikaisemmin? Ovat siis saaneet lähinnä pölyttyä, ainoastaan vasemman reunan kultaisessa on selkeää kulumaa, punaista ja oranssia on hieman hiplailtu silloin tällöin, ruskeat näyttävät melkein käyttämättömiltä. Vetoan siihen, että nämä ovat niin pigmenttisiä nappeja, ei tarvita kuin pieni hipaisu jokaisella käyttökerralla.

Tämä paletti on muuten nähnyt myös maailmaa, tämä tulee hyvin usein otettua mukaan matkoille. Josko sille tämän haasteen myötä kertyisi käyttökertoja myös kotimaassa.

Että hommaa kyllä riittää. Sleekin napit ovat 1,1 grammaisia ja Inglotin 1,6 grammaisia. Yhteensä siis 21.2 grammaa kosmetiikkaa tuhottavaksi. Ottaen huomioon, että aloitin tämän tuhoamisoperaation 31.1, minun on päivittäin lätkittävä noin 63,5 milligrammaa näitä silmilleni.

Kuulostaa niin paljon toteutettavammalta projektilta näin ilmaistuna :D

Marianne

Tulipahan tehtyä pitkästä aikaa sellaiset kynnet, joista olin ihan sikainnoissani. Niin innoissani, ettei tekisi mieli poistaa näitä lainkaan, vaikka alkavatkin olla jo aika kuluneet ja siten harvinaisen ruman näköiset.

Pidän aivan hurjan hurjan hurjan paljon punaisesta väristä, kaikissa mahdollisissa sävyissään (paitsi vaaleanpunaisesta, mutta siitä voidaankin sitten käydä pitkiä ja syvällisiä keskusteluja, että onko se enää sama väri :D) ja kaikissa mahdollisissa asiayhteyksissä - hiukset, vaatteet, huonekalut, astiat. Mutta punaiset kynnet ovat aina jostain syystä olleet minulle kovin vaikeat sulattaa, jotenkin ne eivät tunnu sopivan minulle yhtään. Omistan itse asiassa ainoastaan yhden rehellisen punaisen kynsilakan. Jos verrataan sitä esimerkiksi siihen, että omistan seitsemän punaista takkia, luku on minimaalinen. Kuparisia ja tummempia punaisia kynsilakkoja on sitten muutama enemmän, mutta tämä OPI Red Hot Ayers Rock on ainoa peruspunainen.

Olen todellakin vähän arka tämän kanssa, mutta nyt kun katson tätä tämänkertaista lopputulosta, en ihan täysin ymmärrä että miksi. Tämähän on aivan jumalattoman ihana! Täydellinen suorastaan. Ja vielä matattuna... ah, ihan vetää jalat veteläksi.

Muutenkin kuin sävyltään tämän on vallan mainio kynsilakkayksilö. Menee juuri sinne minne pitääkin, joten kynsinauhoilta tätä ei juuri tarvitse siistiä. Ja vaikka tarvitsee, lähtee sieltäkin kivuttomasti ja tahraamatta. Mitä muuta enää voi pyytää?

(No, jos ahneiksi ryhdytään, niin voisin pyytää tästä ihan hintsusti oranssimpaa sävyä myös, kiitos!)

Koristelut ovat totutun simppelillä linjalla, mutta mikäs siinä, kun kerran toimivat näin mainiosti. Nimettömissä on pohjalla OPIn ah-niin-nokkelasti nimetty Swedish Nude ja parin vinyylin kanssa saatiin kivat marianne-raidat aikaiseksi. Ja punaisen kanssa kun puljataan, niin luonnollisesti saatiin myös ah-niin-kauniit leviämiset aikaiseksi, vaikka laitoin mattalakan vasta seuraavana päivänä. (!!)

Valehtelisin jos väittäisin, ettei tekisi mieli nuolaista.

pan that palette - pannuprojekti 2015

Törmäsin tuossa aikaisemmin Wind It Up -blogissa pannuprojektiin, eli alunperin youtubettaja Amber F:n kehittämään pan that palette -haasteeseen. Alkuperäisen haasteen idea on käyttää jokin meikkipaletti täysin loppuun vuoden aikana. Martina huuteli mukaan myös suomalaisia osallistujia, ja jostain täysin käsittämättömästä syystä minä koin tämän haasteen erittäinkin houkuttelevana.

Pidän vaihtelusta. Käytän eri luomivärejä laajalla skaalalla. En omista mitenkään merkittävän laajaa meikkikokoelmaa, jota olisi pakko saada karsittua. Silti näköjään koen, että on hyvä lähteä mukaan tälläiseen haasteeseen, jossa on käytettävä yhtä ainoaa palettia erittäin säännöllisellä tahdilla koko vuoden ajan, jotta sen saisi kulutettua loppuun.

Okei, näillä mennään sitten :D

Tein kyllä itselleni ihan omat säännöt tähän haasteeseen, jotta jaksaisin pitempään kuin kaksi kuukautta, mutta mennään niihin vähän myöhemmin. Ensin piti nimittäin tietysti päättää, mitä palettia lähtisin pannuttamaan. Siitä saatiinkin melkoinen pulma aikaiseksi. Karsintaprojektiin lähti mukaan vaatimattomat kuusi palettia...

Ensimmäisenä ajattelin ottaa pannutettavaksi jonkin sellaisen paletin, jota en käytä juuri lainkaan. Esimerkiksi Wet 'n Wildin Comfort Zone olisi sellainen. Mutta sitten toisaalta, käytön vähyyden takana varmaan piilee myös joku ihan pätevä syy? Eihän tässäkään sinänsä mitään vikaa ole, mutta niin paljon kivempiakin paletteja on olemassa. Ja haluanko tosiaan kulkea lähes koko vuoden näin neutraaleissa väreissä?

Kaksi palettia Inglotilta kärsivät myös samasta ongelmasta. Kivat sävythän näissä luonnollisesti on, olenhan ne itse ihan omin käsin valinnut, ja laatukin on huippuluokkaa, mutta äh, ruskeaa... Ruskeassa voi aina silloin tällöin esiintyä, mutta niin useasti mitä nappien pannuttaminen vaatisi? Ei kiitos. Neliönappeja olisi sinänsä helppo käyttää, ne kun ovat mattaisia ja siten käyvät oivallisesti esimerkiksi häivyttämiseen. mutta jaksanko koko vuoden häivytella ruskealla?

Koska ruskeat ja muuten neutraalit sävyt eivät juuri innostaneet, aloin miettimään paletteja, joista pidän erityisen paljon. Urban Decayn Electric on paletti, jota ei todellakaan olisi vaikea käyttää päivittäin. Mutta se on myös niin upea, etten halua kuluttaa sitä loppuun ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen :D Vice 2 sisältää paljon eri sävyjä ja kivasti myös värejä, mutta kyllä kirpaisisi siitäkin luopua lopullisesti.

Kolmas paletti jota on viime aikoina tullut käytettyä reippaasti on Sleekin Vintage Romance. Tässäkin on kivasti värikkäitä nappeja, mutta melko kapealla sävyvalikoimilla. Jaksanko innostua pelkistä liiloista ja violeteista koko vuoden ajan?

Valinta oli siis vaikea, erittäin vaikea. Pitkällisten pohdiskelujen jälkeen päädyin lopulta kahteen palettiin, joita lähden käyttämään seuraavan yhdentoista kuukauden aikana oikein urakalla: Vintage Romance ja Inglotin pyöreitä nappeja sisältävä.

Omat sääntöni ovat siis sellaiset, että Sleekin paletista on tarkoitus saada pannu näkyviin joka ikisestä napista, mutta täysin loppuun niitä ei ole pakko saada kulumaan. Inglotin paletin kanssa säännöt ovat vähän löysemmät, tavoitteeni sen kanssa on niinkin täsmällinen kuin 'käytä enemmän'. Huomattavat kuopat näihinkin nappeihin olisi kiva saada, mutta pannuun asti pääsemisen kanssa en ota paineita. Ja uusia paletteja saan projektin aikana ostaa juuri niin monta kuin mieli tekee, haaste piilee siis enemmän siinä, että käytän säännöllisemmin tiettyjä paletteja, keksin uusia jänniä yhdistelmiä niiden kanssa, kuin että yritän saada kokoelman pienenemään.

Minä olen vähän myöhännäisherännäinen, joten tammikuu jäi nyt tämän haasteen osalta väliin. Minulla on siis vain 11 kuukautta aikaa pannuttaa, mutta eiköhän siinä onnistuta :) Jatkossa pannuprojektia tullaan seuraamaan täällä blogin puolella kuukausittaisissa yhteenvedoissa ja varmaan myös satunnaisesti esiintyvissä meikkikuvissa. Kaksi pannutukseen päässyttä palettia pääsevät myöhemmin tällä viikolla vielä erityisesittelyyn, koska tämä postaus on venynyt niin massiiviseksi. Enköhän jotain kivaa pannuprojektin osalta saa aikaiseksi laitettua Instagraminkin puolelle tässä vuoden aikana.

Onko joku muu mukana?