7.5.2015

Pannuprojekti 2015: neljännesvuosikatsaus

Huhtikuu saatiin päätökseen, ja on siis täten tullut aika suorittaa ensimmäinen pannuprojektin neljännesvuosikatsaus.

*Dramaattista rumpujen pärinää*

Projektihan lähti minun osaltani käyntiin tammikuun lopussa, alkutilanteen voi käydä tarkistamassa täällä. Kaksi ensimmäistä kuukautta jaksoin olla aika innoissani tästä hommasta, mutta huhtikuussa tuli kyllä kierittyä aikamoisissa tuskissa tämän kanssa, eikä napeille kertynyt mitenkään mairittelevan montaa käyttökertaa. Ja suoraan sanottuna Inglotin paletti on saanut aika pitkälti pölyttyä rauhassa koko alkuvuoden ajan, siinä ei näy kyllä minkäänlaista muutosta alkutilanteeseen verrattuna.

Mutta varsinaisen työstön alla ollut Sleekin Vintage Romance on sentään alkanut puskea jonkinlaista kuoppaa.

(Kuva on todella tumma, koska mielestäni näin siinä näkyi selkeiten aikaansaamani kuopat :D)




Kultaisessa Meet in Madridissahan oli jo alkuun selkein kuoppa ja se on projektin edetessä vain entisestään syventynyt, mutta ei sitä kyllä vielä miksikään kraateriksi voi kutsua. Myös violetit Romance in Rome ja Bliss in Barcelona ovat ihan kivasti alkaneet kulumaan. Musta Love in London on kyllä aika koominen, se on käyttökerroissa mitattuna saanut ylivoimaisesti eniten kulutusta, mutta koska käytän sitä lähinnä tummentamaan ripsirajaa ja käytän siten vain pikkiriikkistä kynäpäistä sivellintä, siihen on muodostunut vain tuollainen pieni viiru. Ehkä jos sitkeästi pyrin aina ottamaan sävyä siveltimeen tuosta yhdestä ja samasta kohdasta, saattaa joulukuussa se pannu pilkistääkin :D

Mutta on tämä kyllä vaan aikamoinen tuskien taival. En ymmärrä että millä ihmeellä minun olisi muka tarkoitus saada nämä kaikki kulumaan loppuun asti. Pannut voin kyllä joo saada näkyviin muutamista eniten käytetyistä sävyistä, mutta että kaikki kulumaan loppuun? En ikinä. Olen hämmentyneenä seurannut muiden edistymistä, muistan silmät pyöreinä ihmetelleeni jo Ostolakossa-Virven yritystä saada luomivärejään kulumaan, että mitä nuo tekevät että pystyvät tuohon. Onko minulla kenties niin minimaaliset silmät, ettei niihin mene kuin murto-osa siitä luomivärimäärästä mitä normaalisilmäisten luomiin menisi? Dippailevatko muut oikein urakalla siveltimiään napeissa saadakseen kunnolla pigmenttiä, kun taas minä pelkään kuollakseni varistuksia ja siksi käytän ihan vain hitusen väriä kerrallaan?

Ah, elämän suuret ja tärkeät kysymykset.