26.10.2013

Untuvaa

Heippa!

Juuri nyt olen viettämässä kummipoikani ensimmäisiä synttäreitä, joten päätin kokeilla postauksen ajastusta. Uuh jännää! Sukupuolineutraaliudessani lakkasin kynnet liilalla ja leimasin vielä kukkasiakin päälle. Ei sillä, mua inhottaa muutenkin sellaiset CAPTAIN OBVIOUS! -lakkaukset, että ollaan tässä nyt poikavauvan synttäreillä joten luonnollisesti kynsille pistetään vaaleansinistä ja Mikki-tarrat. Tai kappas, nyt on joulu, maalaanpa tästä porot ja joulukuuset kynsille. Ja kynsien mätsäys vaatteisiin, hrr! No, kukin tyylillään, minä kuljen jatkossakin onnellisena tällaisena sekasikiönä vastarannan kiiskenä.

Jorisen tässä nyt ihan omiani, koska itse lakkauksesta ei ole oikeastaan mitään sanottavaa :D Peruskauraa. Tässä siis ei esitellä näitä jo mainitsemiani synttärikynsiä (koska kamera on muilla mailla, eivät taida päätyä koskaan kuvaan asti, ainakin epäilen kovasti että ovat kuvauskunnossa vielä neljäntenä päivänä) vaan China Glazen Rendezvous With You strassien ja siirtokuvien kanssa.



China on jäänyt minulle vähän etäisemmäksi merkiksi. Niillähän on hirveästi kaikenmaailman glittereitä ja holoja, jotka eivät minuun iske ollenkaan. Laadunkin kanssa on vähän niin ja näin, ainakin siis cremejen kanssa joita minä tykkään hamstrata. Väritkin ovat olleet vähän mitäänsanomattomia.

Mutta. Onneksi poikkeuksiakin löytyy. Rendezvous:n halusin hankkia nimenomaan sen poikkeuksellisen värin vuoksi. Vaikeasti kuvailtava ja vähän epämääräinen - ja niin kaunis! Laatukin ihan huippu. Tämä lakkaus pysyi kynsillä monta monta päivää, ihan vain siitä ilosta että eri valaistuksissa oli aina niin mielenkiintoista bongailla uusia värejä kynsiltä :)



Koristelujen kanssa kävi periaatteessa moka, kirkkaat strassit muuttuivat päällylakan kanssa sameiksi, mutta onneksi tykkäsin niistä paljon enemmän noin, näyttivät ihan helmiltä! Sopivat mielestäni myös paremmin lakan hopeahippuloihin, kuin kirkkaat.





Kaunis karvakin se siellä vilkuttelee :D Nää makrokuvat on kyllä niiin armottomia...

4 kommenttia:

  1. Mielettömän upeat ! Ja lakka on todella kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ooka! Tää on kyllä kaunis lakka :)

      Poista
  2. On kauniit :).
    Vaatteiden ja kynsien mätsäämisessä oon siinä määrin eri linjoilla, et esim juhliin (joihin siis pukeudutaan ykkösiin) pitää itselläni ehdottomasti olla asuun mätsäävät kynnet tai sitten perusranskis. Muissa oloissa oonkin sopivasti mix&match :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kyllä jotenkin tosi epämukava olo mätsätyissä kynsissä :D Toisaalta myös mun juhlavaatteet on kaikki värikkäitä tai printillisiä (useimmat molempia :D) että ei siinä sekamelskassa yhdet kynnet enää paljon erotu...

      Poista