7.5.2015

Pannuprojekti 2015: neljännesvuosikatsaus

Huhtikuu saatiin päätökseen, ja on siis täten tullut aika suorittaa ensimmäinen pannuprojektin neljännesvuosikatsaus.

*Dramaattista rumpujen pärinää*

Projektihan lähti minun osaltani käyntiin tammikuun lopussa, alkutilanteen voi käydä tarkistamassa täällä. Kaksi ensimmäistä kuukautta jaksoin olla aika innoissani tästä hommasta, mutta huhtikuussa tuli kyllä kierittyä aikamoisissa tuskissa tämän kanssa, eikä napeille kertynyt mitenkään mairittelevan montaa käyttökertaa. Ja suoraan sanottuna Inglotin paletti on saanut aika pitkälti pölyttyä rauhassa koko alkuvuoden ajan, siinä ei näy kyllä minkäänlaista muutosta alkutilanteeseen verrattuna.

Mutta varsinaisen työstön alla ollut Sleekin Vintage Romance on sentään alkanut puskea jonkinlaista kuoppaa.

(Kuva on todella tumma, koska mielestäni näin siinä näkyi selkeiten aikaansaamani kuopat :D)




Kultaisessa Meet in Madridissahan oli jo alkuun selkein kuoppa ja se on projektin edetessä vain entisestään syventynyt, mutta ei sitä kyllä vielä miksikään kraateriksi voi kutsua. Myös violetit Romance in Rome ja Bliss in Barcelona ovat ihan kivasti alkaneet kulumaan. Musta Love in London on kyllä aika koominen, se on käyttökerroissa mitattuna saanut ylivoimaisesti eniten kulutusta, mutta koska käytän sitä lähinnä tummentamaan ripsirajaa ja käytän siten vain pikkiriikkistä kynäpäistä sivellintä, siihen on muodostunut vain tuollainen pieni viiru. Ehkä jos sitkeästi pyrin aina ottamaan sävyä siveltimeen tuosta yhdestä ja samasta kohdasta, saattaa joulukuussa se pannu pilkistääkin :D

Mutta on tämä kyllä vaan aikamoinen tuskien taival. En ymmärrä että millä ihmeellä minun olisi muka tarkoitus saada nämä kaikki kulumaan loppuun asti. Pannut voin kyllä joo saada näkyviin muutamista eniten käytetyistä sävyistä, mutta että kaikki kulumaan loppuun? En ikinä. Olen hämmentyneenä seurannut muiden edistymistä, muistan silmät pyöreinä ihmetelleeni jo Ostolakossa-Virven yritystä saada luomivärejään kulumaan, että mitä nuo tekevät että pystyvät tuohon. Onko minulla kenties niin minimaaliset silmät, ettei niihin mene kuin murto-osa siitä luomivärimäärästä mitä normaalisilmäisten luomiin menisi? Dippailevatko muut oikein urakalla siveltimiään napeissa saadakseen kunnolla pigmenttiä, kun taas minä pelkään kuollakseni varistuksia ja siksi käytän ihan vain hitusen väriä kerrallaan?

Ah, elämän suuret ja tärkeät kysymykset.

30.4.2015

Vappumeikkiä

Vietän ensimmäistä kevättäni ei-opiskelijana aivan liian moneen vuoteen, ja huomasin hieman ikävöiväni Suomen pisintä Wappua. Enkä suoraan sanottuna tiedä, mitä normaalit ihmiset tekevät Vappuna, saati mitä minun pitäisi tehdä Vappuna :D Onneksi pinnallisena ihmisenä onnistun aina ilostumaan veikeistä meikeistä.

Inspiraationa toimi, jälleen kerran, MarionCameleon. Minun tarvikevarastoni saati taitoni eivät riitä tuottamaan ihan vastaavanlaista lopputulosta, mutta aika hyvin kuitenkin pärjäsin, vaikka itse sanonkin. Ja monet kehutkin sain, että eiköhän se ihan hyvä ollut :)




Tämä olisi tosiaan vaatinut jotain kivoja irtoripsiä, mutta en omista yksiäkään jotka olisivat mielestäni sopineet tähän kivasti. Selkeästi varaston täydennyksen paikka. Toinen tuote jota jäin kaipaamaan, oli musta rajausväri. Käytän äärimmäisen harvoin mustaa meikkiä, koska minun porsliini-ihoni kanssa lopputulos on vähän liiaksi nukkemainen, mutta tähän mustat rajaukset ja pilkut olisivat kyllä tuoneet erittäin tervetullutta skarppiutta. Nyt jouduin tyytymään mustaan luomiväriin ja tummanruskeaan kynään.




Sinisten alueiden pohjana on Urban Decayn Chaos, joka on häivytetty Lumenen Saaristomerellä. Molemmat ihan killer-luokkaa olevia sinisiä. Violeteissa osioissa pohjalla on musta Sleekin Love in London häivytettynä saman paletin Forever in Florencella sekä Urban Decayn Urbanilla. 




Ei ehkä mikään työpaikkakelpoinen arkimeikki, tai "vienpäs tässä äkkiä roskat ulos ja kipaisen sen jälkeen lähikauppaan ostamaan purkin maitoa" -meikki, mutta sopi kyllä täydellisesti wappu-tohinoihin. Ja oli sen verran hauska tehdä, että pitää yrittää implementoida sama idea myös hieman hillitympään meikkiin.

23.4.2015

Tietyömaa

No mutta hyvää päivää!

Minun on nyt tunnustettava, ettei ole enää aavistustakaan koska lupasin tulla takaisin, mutta nyt ainakin tuntuu ihan hyvältä ajalta :) Elämä on tällä hetkellä kovasti hektistä, joten otan vieläkin tämän päivittämisen ihan rennoin rantein, mutta talviunilta ollaan kuitenkin herätty.

Tauko teki ainakin siinä mielessä hyvää, että intoa on taas enemmän. En ole vielä ihan siellä huippupäivissäni, mutta paranemaan päin joka tapauksessa. Jatketaan kipuamista, hitaasti mutta varmasti! Yhdeksi suurimmaksi innon palauttajaksi voidaan nimittää nämä nyt nähtävät kynnet. Ai jumankekka että tykkäsin näistä. Toimivat kyllä siinä mielessä vähän itseään vastaan, ettei tehnyt mieli poistaa näitä ollenkaan. Vaikea saada takaisin rutiinia säännöllisestä kynsien tekemisestä, jos haluaa kulkea kaksi viikkoa putkeen samoissa lakoissa.




Että nyt on sitä keltaista! Voi nam. Innoitukseni näihin kynsiin ei suinkaan tullut läheiseltä tietyömaalta, vaan niinkin shokeeraavasta paikasta kuin Instagramista. Inspiraatiolähde sentään oli vähän vähemmän perinteisempi. nimittäin ihanan ihanan marioncameleonin tekemä musta-keltaraidallinen silmämeikki. Marion tekee aivan mielettömän upeita meikkejä ja vietän päivistäni noin 16,94 prosenttia kuolaten niitä. Ihan vain varoituksen sanana, tässä blogissa tullaan näkemään vielä paaaljon Marionin tekeleistä inspiroituneita juttuja.




Keltainen lakka on se, voisin melkein sanoa ainoa ja oikea, OPI I Just Can't Cope-acabana. Rakkautta lakkapullossa ja silleen. Musta lakka on ikivanha ja aikalailla jankkiintunut Wet n Wild Black Crème, joka on jo niin tönkköä ettei se oikein toimi ihanteellisella tavalla vapaalla kädellä sivellessä. Teippien ja vinyylien kanssa toimi ihan mukiinmenevästi, mutta nuo vapaan käden osuudet ovatkin sitten vähän toista maata. En voi missään nimessä sanoa olevani tyytyväinen niihin, mutta muuten kynnet olivat niin kovasti mieleen, että päätin olla välittämättä niistä.




Salaisena inspiraatiolähteenä saattoi myös toimia Mats Hummels, mutta shh, ei kerrota kellekään. Voisin myös kirjoittaa tähän pitkät pätkät Herr Hummelsista, mutta en taida kuitenkaan kehdata, joten suosittelen vain erittäin lämpimästi googlailemaan :D Antoisaa loppupäivää!

28.3.2015

Pannuprojekti2015 - maaliskuu

Maaliskuussa nähtiin hyvin hyvin monta erilaista rajauksilla kikkailevaa meikkiä. Pakko keksiä jotain pientä kivaa, koska alkaa vähän jo ottaa pannuun aina näiden samojen sävyjen käyttäminen :D En vieläkään tehnyt yhden ainutta sellaista meikkiä, jossa ei olisi ollut mukana edes yhtä nappia jommasta kummasta projektin paletista. Vähän alkaisi kyllä jo hotsittaa tehdä jotain muutakin välillä. Ehkä sitten huhtikuussa otetaan projektipalettien kanssa vähän kevyemmin?


Ensimmäisenä vastavärien pyhää liittoa. Sisänurkassa Inglot pearl 405 (alla intensiivisyyttä lisäämässä Goshin velvet touch liner sävyssä 002 girl power) ja ulompana Inglot pearl 409. Häivytyksessä apuna on myöskin Inglotia, amc shine 25, kaikki kolme työstön alla olevasta paletista. Sininen upea, upea, upea Chaos Urban Decayn Electric-paletista, ehdottomasti suosikkisävyni (ehkä myös käytetyin?) kyseisestä tajunnanräjäyttäjästä.





Vähän lisää Electric-herkkuja, tällä kertaa rajauksena Fringe. Pohjana on sisänurkassa Meet in Madrid ja keskellä luomea Lust in LA Sleekiltä, ulkonurkassa Inglot pearl 423.




Seuraavaksi ehkä henkilökohtainen suosikkini. Rajauksena on Honeymoon in Hollywood Sleekin Vintage Romance -paletista, sävy jota en ihan kauheasti tule käyttäneeksi, koska se on ihan superpigmenttinen, sisältää glitterhippusia ja on sävynä sellaista punertavaa violettia, joka ei ihan kauheasti hyväile meikäläisen mielihyväsensoreita. Mutta kappas vaan kun käytinkin sitä näin rajauksena - morjens! Korosti aivan käsittämättömän kauniilla tavalla vihreitä silmiäni.

Tämä samainen punertava violetti sattuu vain olemaan sellainen sävy, josta kameranikaan ei pidä, se ei nimittäin koskaan onnistu vangitsemaan sitä. (Kyllä, vika on selkeästi kamerassa eikä suinkaan kuvaajassa.) Jälkiretusointia on harjoitettu, että päästäisiin edes oikeaan suuntaan, mutta ei tämä nyt valitettavasti ihan samalta näytä kuin luonnossa. Uskokaa kun sanon, että upea oli!

Muina sävyinä Court in Cannes Sleekiltä liikkuvalla luomella ja Inglot pearl 409 ulkonurkassa, mutta ketä kiinnostaa, onko ihan kauhean väärin ihastella omia silmiään näin paljon? :D





Joskus osaan rajata alaluomeakin. Tein itse asiassa tämän meikin kahdesti, tykkäsin ensimmäisestä versiosta muuten enemmän, mutta menin pilaamaan tuon alaluomen laittamalla alaripsiinkin ripsiväriä, ei tuo värivaihtelu enää oikein erottunut kunnolla sen jälkeen. Tässä toisessa versiossa yläluomi on tehty hivenen erilailla, koska ei näitä oikeasti kukaan muista täsmälleen, että mitä sinne on mahdollisesti laitettu :D Vahva arvaukseni kuitenkin on, että sisänurkka Meet in Madrid, liikkuva luomi Lust in LA, ulkonurkka Derailed ja luomivako Ambush, molemmat Urban Decayn Vice 2 -paletista. Ripsirajaa olen vielä tummentanut Love in Londonilla. Alaluomen sävyt ovat nimetön vaaleansininen Viva la Divalta, Electric-paletin turkoosi Gonzo, sekä Vice 2 -paletista tumma violetti Voodoo. Voodoo sopii tähän tosi kivasti, koska siinä on pientä sinistä shimmeriä, toistaa väriteemaa.






Kävi vahinko, kun satuin pukeutumaan sävy sävyyn meikin kanssa. Eikä siinä, näitä aina välillä käy, mutta mites kun nuo kynnetkin näyttää olevan aika matchy-matchy huulipunan kanssa?! Ai jumankekka, maailmankirjat sekaisin.




Nähdään parin viikon päästä!

26.3.2015

Hibernaatio

Hei vaan.

Kenellekään ei varmaan ole tullut mitenkään yllätyksenä se, että tässä blogissa on ollut hivenen hiljaista lähes koko kuluneen armon vuoden 2015. Aluksi kuvittelin että se on jotain varsin nopeasti ohimenevää, dippaväsymystä tai jotain vastaavaa, mutta tiedättekö, se ei vain suostu millään menemään pois. En tiedä mikä tässä mättää, mutta takki on aivan täysin tyhjä. Hämmentävä tilanne kaikenkaikkiaan, koska minulla kuitenkin on valtava halu blogata ja kirjoittaa ja tehdä hienoja juttuja tänne, mutta sitten kun pitäisi siirtyä sanoista tekoihin, ei tule tehtyä mitään. En tiedä oikein mitä tämän kanssa tekisin, ja olen yrittänyt välttää tätä blogin tauolle pistämistä koko ajan, koska en vain haluaisi, mutta tässä vaiheessa on kai pakko kokeilla sitäkin, koska en enää keksi mitään muuta mikä voisi auttaa.

Olisi ehkä sittenkin pitänyt osallistua siihen ablecs:ään :D

Tällä hetkellä on siis ajatuksena pitää vain ihan pikkiriikkinen tauko, hengähtää ja olla ahdistumasta siitä, ettei jostain syystä jaksa blogata. Lauantaiksi on vielä tulossa pientä tilannekatsausta Pannuprojektiin, sen jälkeen suunnitelmissa on palata eetteriin viikolla 16. Katotaan kuin muikkelin käy.

Bonuksena kuva siitä, kuinka lennokasta luova ajatteluni tällä hetkellä on.