5.9.2014

Kynsivinyylit - vihdoinkin minun!

Ääh! Ensimmäistä kertaa kävi niin, ettei postaus tullut ulos silloin kun piti. Argh. Toivottavasti tällä kertaa onnistuu paremmin.

Kauan siinä meni, mutta minä olen kuulkaa vihdoin ja viimein ostanut kynsivinyylejä. Teippien käyttö ei ole minusta koskaan ollut erityisen hankalaa, ainoastaan kauhean aikaavievää. Tykkään kauhesti erilaisista teippilakkauksista, mutta niiden tekeminen vaatii sitten kauheasti ylimääräistä aikaa, joten ei kovin usein tule tehtyä. Toivottavasti nyt näiden vinyyleiden kanssa tulisi petrattua sen suhteen. Ja sekin on toki kiva, että näitä on olemassa erimuotoisia, ei tarvitse vaikka siksakkia lähteä leikkelemään teipistä. Nostaa heti mahdollisten lakkausten määrää potenssiin tuhat.




Päävärinä on jälleen yksi uusi tulokas, Essien Sunday Funday. Ennen vähän vierastin tällaisia sävyjä, eivätkä monet niistä tunnu edes sopivan minulle, mutta tämä on onneksi tarpeeksi neutraali, sävy on mielestäni tosi kiva. Mutta. Kolmekin kerrosta jätti superärsyttävästi kynsien vapaan kasvun rajan näkyviin. Vihaan vihaan vihaan tätä ilmiötä. Tämän vuoksi minusta on tullut elitistinen salonkilakkasnobi, ettei minun tarvitsisi enää katsella tällaisia kynsiä. Voi Essie minkä teit. En tiedä pitäisikö tästä nyt hankkiutua eroon, vai antaa anteeksi kivan värin vuoksi.

Aksenttikynnessä pohjalla on Essien Blanc ja vähän jotain mielenkiintoa tuomassa Zoyan Chyna. Zoya se kyllä osasi näiden tekstuurilakkojen tekemisen, en henkilökohtaisesti ymmärrä miksi ne ovat nyt alkaneet tekemään niitä magical pixieitä tai mitä ovatkaan. Minusta nämä vanhat ovat paljon kauniimpia.




Nämä vinyylit ovat niitä alkuperäisiä? teismomin vinyyleitä. Ostin myös Etsystä muutaman arkin, mutta niistä sitten myöhemmin lisää. Vinyylien kanssa oli muuten mahtavaa taaplata, mutta minusta ne olivat liian lyhyitä. Omat kynteni eivät tällä hetkellä edes ole erityisen pitkät, ja silti vinyyleistä meni vain pienet ruikulat kynsien yli. Varsinkin vasemmalla kädellä oli hieman vaikeuksia saada vinyylit pois ilman että sohi pinseteillä vastavalmistuneita lakkauksia. Mutta näitä on kyllä toisaalta myös aika helppo laittaa muutama peräkkäin, jos oma kynsien pituus sitä vaatii. 




Lyhykäisyydessään siis tykkäsin muuten, paitsi liian lyhyet vinyylit (ja kammottavat vapaan kasvun rajat). En kyllä vieläkään vinyyleiden tarjoamasta nopeudesta huolimatta koristellut kuin kaksi kynttä, koska laiskuus iski :D Ehkäpä viikonloppuna, kun on enemmän tylsiä hetkiä, voisi tehdä jonkun huippumonimutkaiset kynnet, johon pääsen kuluttamaan kertaistumalla puolet ostamistani vinyyleistä... S

2 kommenttia: