11.9.2014

Lumeneherkkuja

Taas tiedossa vähän kesän alennusmyynneistä haalittujen Lumene-meikkien hehkutusta. Ostin siis kaksi huulipunaa, joiden kotona totesin olevan melko samanlaisia. En itse asiassa oikein vieläkään täysin erota näitä toisistaan, varsinkaan kuvista. Hitusen kirkkaampi 05 Vadelmia on kuitenkin muodostunut kestosuosikiksi. Etenkin väsyneinä harmaina aamuina, sillä on aivan mieletön piristävä vaikutus! 03 Kukkiva maa on sitten ehkä aavistuksen juhlavampi, tätä minulla oli esimerkiksi ristiäisissä.





Ensimmäisenä kuvissa 05 Vadelmia. Näissä kuvissa alla on melko neutraali huultenrajauskynä, mutta erityisen mahtavaksi yhdistelmäksi olen todennut kirkkaanpunaisen huultenrajauksen koko huulilla tämän punan alla - vau!

Nämä punat ovat hintaansa, varsinkin siihen -70 % alehintaan, suhteutettuna aivan mielettömän laadukkaita. Totta kai näissä negatiivisiakin puolia on, mutta annan ne mielelläni anteeksi, eiväthän nämä nyt todellakaan mitään selektiivistä kosmetiikkaa ole. Kesto ja pigmentti on uskomaton, Ei tarvitse jonkun leivän syömisen jälkeen edes lisätä punaa, se ei siitä mene miksikään. Lounaan jälkeen olen lisännyt punaa hieman ns. purupinnoille, muuten se pysyy moitteettomana koko päivän.





Pahin negatiivinen puoli liittyy itse asiassa samaan pigmenttiin ja kestoon. Nämä nimittäin tahraavat aika herkästi. Jos jotain leivänmuruja pyyhkäiset suupielestä niin siinähän sitä punaa sitten on sormessasi, ja siinä se myös pysyy :D Hampaisiin tämä ei ihme kyllä tartu.





Seuraavaksi sitten 03 Kukkiva maa. Minusta hieman hämmentävä nimi tällaiselle syksyisen murretulle punalle, mutta Lumenen nimeämispolitiikasta voidaan varmasti muutenkin olla montaa mieltä...

Lopputulos näissä on ihastuttavan himmeän mattainen, en itse pidä hirveän kiiltävistä punista. Koostumus ei ole sieltä kuivimmasta päästä, mutta ei myöskään erityisen kosteuttava. Huulissa valmiiksi olevat kuivat kohdat jäävät kyllä esille, mutta huulet eivät kuivu punan käytön seurauksena lisää. Aika mainio juttu siis, halppispunalle.




Loppuun vielä viisaita sanoja Tommy Tabermannilta.




2 kommenttia:

  1. Upeita molemmat, siitä onkin aikaa, kun olen itse Lumenen punan ostanut. Pitää varmaan korjata tilanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tule kyllä hirveästi itsekään ostettua Lumenen meikkejä, ehkä pitäisi :)

      Poista