20.9.2014

The Finnish(able) Nail Art Challenge - something new

Suomalaista kynsimaailmaa on viime päivinä kohahduttanut aivan uusi haaste. Rrrrakastan haasteita, ja olen itse asiassa pidempään jo etsinytkin jotain varteenotettavaa haastetta johon itse lähteä mukaan. Varmasti se tunnetuin haaste, 31:n päivän haaste ei ole innostanut niiden 'inspiroidu kirjasta' ja muiden omituisten inspiraatiolähteiden vuoksi. Ei paljon Harry Potterit kynsillä innosta.

Siksipä oli heti tartuttava tähän Annien, Katjamarian ja Mirkan kehittelemään haasteeseen - tämä kun nimensä mukaisesti on todellakin toteutettavissa oleva. Ei mitään typeriä inspiraatiolähteitä eikä muutenkaan liian rajoittavia aiheita, vaan tilaa toteuttaa itseään parhaaksi katsomallaan tavalla. Tykkään! 




Haaste kestää siis tästä hetkestä vuoden loppuun asti, sisältäen kaksi aihetta jokaiselle viikolle. Tahti kuulostaa minusta juurikin sopivalta, niin että siinä on tarkoituksen mukaisesti pieni haaste olemassa, mutta silti varsin toteutettavissa oleva. Ja vielä jää aikaa tehdä jotain muutakin, kuin pelkästään näitä haastekynsiä. 

Mitään tiettyjä julkaisupäiviä haastekynsille ei ole määritelty, tämän viikon postaukset ilmestyvät minulta tänään ja huomenna, jatkossa pyrin julkaisemaan tiistaisin ja lauantaisin. Paino sanalla pyrin, tällaisena hunsvottina ei parane luvata mitään :D

--

Ensimmäisenä aiheena on siis something new eli jotakin uutukaista. Ihan heti ei tullut mieleen mitään tekniikkaa, jota en olisi jo kokeillut, joten menin yli sieltä riman matalimmasta päästä ja käytin vain yksinkertaisesti sellaista lakkaa, joka ei ole vielä kynsille kertaakaan päässyt.




Zoya Yara. Aivan käsittämättömän upea, kultaisilla lastuilla ja kimalteella sävytetty metsänvihreä. (Vähän kuin Kultsi vihreän pohjan päällä :D) Tyhmänä menin kuitenkin mattaamaan lopputuloksen, eikä se ole ollenkaan niin nätti enää. Hämmentävää sinänsä, koska yleensä mattaus saa tällaiset lakat tuhat kertaa upeammiksi. Nyt kynnet näyttävät vain tuollaisilta mutaisilta. Mudalta, jossa on jotain roskia seassa. "Kiva". Pullo antaa todenmukaisen kuvan Yaran mahtavuudesta.




Aksenttina on OPI Love.Angel.Music.Baby, joka luonnollisesti näyttää upealta matattuna, mattapintaiseksihan se on tarkoitettukin. Kuvion olen saanut aikaiseksi käyttämällä kahta siksak-reunaista vinyyliä Make It Stickiltä tasareunat vastakkain. Samanhan saa aikaiseksi myös ihan tavallisilla chevron-vinyyleillä, mutta olen niin überhuono kohdistamaan, etten varmasti olisi onnistunut niiden kanssa tekemään symmetristä kuviota.




Yara on upea, mutta yksi asia siinä kyllä häiritsee. Häiritsee niin uskomattoman paljon, että harkitsen jopa sen myymistä. Yarahan on paitsi Zoyan kynsilakkasävy, myös lannoitefirma. Eikä siinä varmaan vielä mitään yksinään olisi, mutta satun työskentelemään tällä hetkellä projektissa, jonka yhtenä tavoitteena on kehittää kestävämpiä maatalouskäytäntöjä, ja kaikenmaailman viherlannoitteet sun muut pyörivät päässä vähän liiankin kanssa. Eikä siinäkään varmaan vielä mitään, mutta satun myös opiskelemaan ympäristötekniikkaa. Meillä on tällainen leikkimielinen slogan, paskasta kultaa. 

Ja nämä kolme seikkaa muodostavat kyllä hyvin häiritsevät mielleyhtymät tästä Zoyan Yarasta :D

Ei mulla muuta, moikka.

6 kommenttia:

  1. Komeat kynnet! Kiva, että olet meidän kanssa haastetta toteuttamassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! tunnen itseni melkein pakotetuksi mukaan :D

      Poista
  2. Söppänät lakkaukset kaikesta huolimatta. Ja oh no ton lannoitemielleyhtymän kanssa. Mää vaan tirskun täällä nyt... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mikä kaikista kamalinta, tulee työt aina mieleen tuosta Yarasta :D

      Poista
  3. Vau, mikä lakka tuo Yara! Ja huippua, että lähdit haasteeseen mukaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeahan se on, kaikesta huolimatta :D Kiitos mahtavan haasteen kehittämisestä, tähän oli ilo lähteä mukaan :)

      Poista