8.7.2014

Halkeilevia pilkkuja

Kotona taas :) Ja vielä viikko lorvittavaa ennen töihinpaluuta! Hullua. 

Myös blogi on joutunut aikamoiseen lomamoodiin. Etukäteen ajattelin, että nythän on vaikka kuinka paljon aikaa tehdä sisältöä blogiin, mutta ainakin toistaiseksi sohva ja partsi ja ranta ovat vetäneet enemmän puoleensa. Toivottavasti myöhemmin luvassa olisi edes kuvia viimeaikaisilta reissuilta, jos ei mistään varsinaisesta aihepiiristä jaksa bloggailla. Mutta ehkä se ei haittaa, taitaa teillä lukijoillakin olla lomatunnelmat korkeimmillaan :)

Tällä kertaa esittelyssä olisi muutama miittituliainen höystettynä, ylläripylläri, keltaisella. Sen verran liikuin sentään perinteisen repertuaarini ulkopuolelle, että peruskeltainen OPI:n cope-acabana vaihtui pastellinkeltaiseen China Glazen Lemon Fizziin. Hyvä minä! Tästä se lähtee, ehkä seuraavaksi pääsen jo jonkun toisen väriperheen kimppuun :D





Toinen lakkauksen osapuoli oli sitten uuden innostukseni mukaisesti glitteriä. Vaihdoin tämän Orlyn Can't be tamed -hippulapläjäyksen alunperin korruptiokassissani olleeseen OPI:n Minnie Styleen. Minulla on tuo Minnie Style ollut itsellänikin, ja ne hileet siinä ovat hivenen liian isoja minun makuuni. Tämä Can't be tamed sen sijaan on melko täydellinen glitteriksi - sopivasti erikokoisia, upean värisiä hituloita, joita tulee jo yhdellä siveltimenvedolla juuri optimaalinen määrä. Ei ollenkaan huono vaihtokauppa siis!

Nimettömiin ja peukaloihin pääsi hippuloiden asemesta crackleympyröitä. Käsittääkseni jokainen sai tämän OPI:n super bass shatterin. Craclet eivät ole harrastajien suuressa suosiossa, mutta minä ajattelin vaikka väkisin tehdä tästä jotain hienoa. Tämä yritys ei nyt siihen kategoriaan päässyt, mutta :D Eipähän ole kovin karmeakaan, ainakaan minusta. Parasta olisi varmaan ollut, jos olisi tehnyt vain rivin suhteellisen isoja palloja, nämä pienet eivät halkeilleet niin kuin olisin halunnut. Ensi kerralla sitten. Haluaisin kyllä tykätä tästä cracklesta, koska sen väri on tosi uniikki.




8 kommenttia:

  1. Ihanan hempeät kynnet! Tykkään! Nuo cracklepilkut näyttää ihan pusuhuulilta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eipä tulleet pusuhuulet ensimmäisenä itselleni mieleen, mutta nyt kun sanoit niin totta :)

      Poista
  2. Nätit kynnet.

    Mulla on myös tää Lemon Fizz, hauska lakka, mulle tulee mieleen bansku. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lemon Fizz on ihastuttava, sävyltään melko uniikki keltaisten maailmassa ja ihan uskomattoman hyvin levittyvä!

      Poista