19.12.2013

Envy Wraps kokokynnen tarrat

Heippa!

Tänään vuorossa taas yhden miitistä saadun tuotteen esittelyä. Kyseessä on Elegant Touchin kokokynnen tarrat, jotka on tarjonnut Procare (Ecotools). Minä olen kerran aikaisemmin kokeillut vastaavia tarroja, merkkiä on enää muista, mutta kokemus oli niin traumaattinen että uskallus ei ole riittänyt uudelleen testaamiseen :D Ennen kuin sitten nyt, kun näitä sattui kerran miitistä saamaan. Ja luojan kiitos, nämä olivat sen verran helpompia käyttää, että sain jopa kaikki kymmenen kynttä tarroitettua!


Pakkaukseen kuuluu 18 erikokoista tarraa (Miksi 18? Onko nämä suunniteltu yhdeksänsormisille ihmisille?), ohjelipuke (englanniksi ja suomeksi) ja pieni viila. Pienen huuli pyöreänä -hetken jälkeen päättelin, että tähän on ilmeisesti sattunut väärän tuotteen ohje, nimittäin sen mukaan tarrojen kiinnittämisen jälkeen olisi vielä pitänyt lisätä jotain muutakin, englanniksi accents ja suomeksi painomerkki. Minun pakkauksestani ei mitään painomerkiksi tulkittavaa löytynyt. Ohjelipuke kielsi myös käyttämästä päällyslakkaa, kun taas takakannen mukaan sellaista tulisi käyttää. Mene ja tiedä sitten, itse jätin laittamatta.


Tarrat olivat pääasiassa hyvän kokoisia minun kynsilleni, muutamia leikkasin ohuemmaksi. Tarrat sopivat yllättävänkin hyvin minun kynsinauhojeni viereen, mutta kuten arvata saattaa tällaisten valmiiksi leikattujen tarrojen kohdalla, ongelmia tuli sitten jossain muualla. En vieläkään ymmärrä mitä näitten kanssa oikein kävi, koska sain kaikkiin tarroihin aikaiseksi aika järkyttäviä kupruja (eivät onneksi luonnossa näytä noin kamalilta kuin kuvissa). Ja kuprut syntyivät siis erityisesti kynsien sivuille, joiden pitäisi minun käsitykseni olla melko suorat. Miten niihin voi suorilla tarroilla saada kupruja?

Onneksi näiden applikointi antoi paljon virheitä anteeksi, tarran saattoi hyvin helposti kesken laiton irrottaa kokonaan ja aloittaa alusta. Useampaan otteeseenkin, eikä tarra tai kynsi kärsinyt siitä mitenkään. Nämä pitäisi myös voida poistaa kokonaan repimällä.


Nämä kokokynnen tarrat ovat mielestäni konseptina ihan mukavia, saa todella monimutkaisiakin koristeluja aikaiseksi vähällä vaivalla. Hankaliahan nämä saattavat asennuksen puolesta olla, varsinkin jos on vähänkin normista poikkeavat kynnet, mutta mukavia laittaa vaikka juhliin tai muihin vastaaviin tilaisuuksiin, joihin haluaa astetta näyttävämmät kynnet. Näissäkin on pieniä timangeja, ja tosi pirtsakat värit.

Pakkaus lupaa jopa kymmenen päivän keston, itse en ajatellut ihan niin pitkään testata vaan ainoastaan muutaman päivän. Ainakin tämän puolikkaan päivän pyykinpesuineen ja ruoanlaittoineen ovat kestäneet moitteetta. Raportoin useamman päivän kestävyydestä sitten myöhemmin.

Sellaista :) Onko lukijat testailleet näitä tarroja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti