Riikinkukko

Olen taas parin viime päivän aikana lipsunut niihin värillisiin rajauksiin ja jopa pelkkään ripsariin, joissa kuljin lähes koko kesänkin. Olen jostain syystä ollut aivan superväsynyt, eikä sellaisessa mielentilassa juuri tee mieli meikkailla. Viime perjantai oli kuitenkin iloinen poikkeus. Jopa niin iloinen, että tartuin hävettävän pitkän tauon jälkeen Urban Decayn Electric-palettiin ja lätkin oikein kunnon riikinkukot silmille. Näissä kuvissa suurin terä on ehtinyt työpäivän jälkeen jo katoamaan, koska edes tuolloin en ollut niin pirteä, että olisin jaksanut ottaa kuvat heti aamusta :D Mutta hieman nuutuneenakin tämä meikki on kyllä ihana. Tällaisia kuvia katsoessa tulee kyllä aina harjoitettua pientä tuskastumista, mikä siinä muka on niin hankalaa vähän sutia väriä naamaan aamuisin. Varmasti piristyisi jos näyttäisi joka päivä tältä.

Ripsiväri vaan ei valitettavasti jaksanut tehdä yhteistyötä. Tosin näin käy aina, kun ostan uuden ripsivärin, muutaman ensimmäisen käyttöpäivän aikana massa on niin vetistä että hämähäkkiefekti on väistämätön. Eikä siis todellakaan ole väliä minkälaista ripsaria käyttää, ne kaikki tekevät näin. Pitkästä aikaa käytössä on jälleen kestosuosikkini Sensain kolmekasi, ja näin klimppisenäkin se näyttää kyllä mahtavalta. Juuri nyt en kyllä muista, miksi olen katsonut aiheelliseksi joskus kokeilla jotain muutakin. Olen törmännyt kyllä niin kamaliin ripsiväreihin tämän toiviomatkani aikana, ettei mitään järkeä. Joo, ihan hyviäkin siellä on tullut vastaan myös, mutta ei mitään kolmekasin voittanutta. Anteeksi rakkaani, en enää koskaan jätä sinua.

Koska rakastan a) anekdootteja ja b) puhua itsestäni, kerron jälleen pienen suloisen tositarinan itsestäni ja kolmekasista. Olen kotoisin pienen pienestä kaupungista, josta minun aikoinani sai meikkejä lähinnä Vapaa Valinnasta, Seppälästä tai ruokakaupoista. Hyvin nopeasti tämä pieni höperö oli kokeillut kyseisten liikkeiden valikoimat läpi ja halusi jotain muuta. Varsinkin kun käytän nimenomaan ruskeaa ripsiväriä, jollaisia myytiin noissa kaupoissa varmaan kahta erilaista. Eräänä päivänä sitten rohkaistuin ja kävelin pieneen kemikalioon hakemaan laajempia kokemuksia. Sinne meneminen todellakin vaatii pientä henkistä painia, koska paikan omistaja on aivan hirmuinen räpätäti. Jos sinne erehdyt niin et varmasti pääse pois alta kahden tunnin. Samalla sinut pakotetaan kertomaan koko elämäntarinasi, vanhempiesi, sisarustesi ja läheisimpien ystäviesi millintarkat liikkeet viimeisen viiden vuoden ajalta ja mikä trautaattisinta, kauhistellaan ettei kai noin nuoret tytöt vielä meikkaa. Aina. Joka kerta. Uuden ripsivärin haave kuitenkin lopulta äityi niin suureksi, että tuonne kemikalioon oli mentävä. Kaupungin juoruja kertoessaan tuo myyjä tuli sitten samalla suositelleeksi kolmekasia minulle, joka silloin vielä kulki Kanebon nimellä. Siinä oli lisäksi hieman erilainen harja, jota kuului ensin pyörittää ripsien päällä ennen kun alkoi lisämään sitä perinteisellä sahausmenetelmällä ripsien alta. Ja minä olin kuulkaa myyty. En enää palannut Vapaa Valinnan meikkilaarien ääreen sen jälkeen.

Tosin enhän minä noin helpolla tuon myyjän kynsistä päässyt. Jostain syystä korttini ei tuolloin toiminut ja lähdin nostamaan rahaa. Myyjä oli sillä aikaa pakannut ostokseni, mutta eikö se vain jotenkin onnistunut ryssimään ja pakkasi ripsarin tilalle silmänrajaustussin. Siis sen ripsarin, jota olin nimenomaisesti mennyt kysymään ja josta se oli paasannut minulle kolme varttia. Unohti pakata sen. En vieläkään, kymmenen vuoden jälkeen, ymmärrä miten se on mahdollista. Ja muistan kuin eilisen sen tunteen, kun pääsin kotiin ja kaivoin sen tussin esille ja tajusin, että minun on mentävä huomenna sinne uudestaan. Oli varmasti tahallinen teko, sekä kortin sabotoiminen että väärän tuotteen pakkaaminen, jotta tuo hieman vinksahtanut juoruakka saisi piinata minua hieman lisää. Seuraavana päivänä en kuitenkaan enää uskaltanut yksin mennä hänen armoilleen, joten otin joukon kavereita mukaan. Myyjä luonnollisesti pahoitteli hurjasti erehdystään, antoi minulle ripsivärini ja päälle valtavan kasan erilaisia näytteitä. Ja erittäin reippaalla kädellä suihkutteli Escadan kausituoksua meidän kaikkien päälle. Voin tässä nyt sanoa, että me löyhkäsimme. Ohikulkijat siirtyivät toiselle puolelle katua ja pari ipanaa taisi saada astmakohtauksen. En edelleenkään voi sietää Escadaa.

Escadaa tuli ilmeisesti käytettyä niin runsaalla kädellä, että se syövytti yhden kaverini aivot. Hän nimittäin kävi seuraavalla viikolla ostamassa tuon kyseisen tuoksun itselleen.

Niin. Urban Decay. Electric. Sisänurkassa limenvihreä Trash (joka hämmentävän monen muun kuvissa näyttää keltaiselta, miksi minun on limenvihreä?!), liikkuvalla luomella turkoosi Gonzo (ehdoton suosikkini), ulkonurkassa ja alaluomella sininen Chaos, luomivaossa violetti Urban ja samassa paikassa sävykylläisyyttä tuomassa aivan aavistus pinkkiä Savagea. Kuten sanottua, tämä ei ole aivan niin vibrant (olen näköjään menettänyt kielitaitoni, enkä osannut suomentaa tuota) kuin tuoreeltaan, mutta tykkäsin tästä kuitenkin äärettömän paljon. Josko huomenna jaksaisi taas leikkiä tuon kanssa, se herättää kyllä aina pientä onnenkihelmöintiä, pelkkä kannen avaaminen ja ihanan väripläjäyksen tuijottaminen. Taisin lapsena tippua LSD-kippaan.