Lumimasis

Nyyh!

Kyllä nyt käännetään veistä haavassa. Koko some-maailma on täynnä lumikuvia ja -ihkutuksia. Mutta täällä Siperian eturintamalla ei olla lunta nähtykään, pelkkää vesisadetta viidettä viikkoa putkeen. Lämpötilakin huitelee sellaisissa lukemissa, että nahkatakilla ja tennareilla pärjää vielä vallan mainiosti ulkona. Epäreilua! Minä haluan pakkasen paukkumaan nurkkiin ja sen verran paksut nietokset ettei minusta näy niitten takaa kuin nenänpää. Olen talven lapsi, aivan ehdottomasti (vaikka olenkin syntynyt toukokuussa).

 

Ja koska täällä näkyy ikkunasta pelkkää märkää, kuollutta ruohoa, ajattelin tehdä aikamatkan viime helmikuulle. Minun perheelläni on mökki Lapissa, jossa tulee vierailtua aina muutaman kerran vuodessa, kun aika antaa myöden. Helmikuussa siellä tosiaan oli lunta ja pakkasta riittämiin, valtavan kaunis auringonpaistekin helli meitä yhtenä päivänä. Ihailkaa, olkaa niin hyvät!

Kävelimme tosiaan yhtenä päivänä Ukon kanssa tunturin huipulle huoltoreittiä pitkin. Olin mennyt rinteessä mukkelismakkelis edellisenä päivänä, pää edellä tietysti, eikä laskettelu enää kauheasti houkutellut. Hyvä puoli kävelemisessä oli se, että kamerankin uskalsi ottaa mukaan. Ja voi että, mikä kuvaussää! Kun edeltävät päivät olivat menneet lumipyryssä ja sumussa, niin ettei meinannut eteensä nähdä, päätti tuona päivänä aurinko paistaa tyystin pilvettömältä taivaalta, kuin juhannuksena konsanaan.

Huipulta näki kilometrien päähän, aina Venäjälle asti, hanki kimalteli, tuuli oli tehnyt upeita nietoksia, pallopääkuuset kumartelivat edessämme... Olimme pari kuukautta aikaisemmin palanneet Suomeen Islannista, podin vielä siis vähän islanti-ikävää, mutta tuolla parin tunnin kävelyretkellä tuli kyllä tunne että aika hienoa täälläkin on asua :)

Minä olen myös vähän pöpipää, mitä tulee eläimiin. Tuossa hiihtokeskuksessa toimii husky-ajeluja tarjoava yritys, joka pitää koiriaan pihalla ja niitä saa vapaasti käydä taputtelemassa. Minulla on varmaan muutama sata kuvaa näistä koirista, viimeisen kymmenen vuoden ajalta :D Mutta kun ne on aina niin söpöjä! Porojakin siellä on välillä taputteluetäisyydellä, mutta ne eivät ole ollenkaan niin lutuisia. 

Pöpipäisyyteni menee jopa niin pitkälle, että otan kaikista vastaan tulevista eläinten jäljistäkin kuvia :D Niitä voi sitten kotona googlen ääressä analysoida että jahas, tästä meni päästäinen, tuosta orava, tuolla peura. Hurjan jännää ilta-aktiviteettia.

Vanhempani olisivat taas jouluksi menossa noihin maisemiin, mutta me taidetaan Ukon kanssa keksiä jotain vaihtoehtoista tekemistä ja mennä vasta ensi vuonna seuraavan kerran mökille. Ellei nyt sitten käy niin, että tänne tosiaankin on tulossa joku takakesä, ja minä tarvitsen pikaista lumihoitoa.

Noh, mitäs tykkäsitte? Häiritseekö maisemakuvat kauneusblogissa? Mulla on jemmassa ainakin Islannista ja Jenkeistä hurja määrä kuvia, joita olen ajatellut säännöllisen epäsäännöllisesti tännekin tiputella.