26.12.2013

Huulikiillot vertailussa

Moi!

Joulut on juhlittu, ja jos Luoja suo, tänään matka jatkuu taas kotia kohti. (Mutta Luoja ei oikein tykkää meidän autosta, joten voi hyvin olla että matka ei jatku tänään :D) Lahjapaketeista ei löytynyt yhtä ainutta lakkaa, mikä on kyllä ihan hyväkin, koska makuni niiden suhteen on aika valikoiva. Sen sijaan sain ihanalta Ukoltani äärimmäiseen tarpeeseen tulevan valoteltan! Jee! Mitään en ole sen avulla vielä kuvannut, mutta vaikutti ainakin ihan pätevältä tapaukselta. 

Valoteltan kanssa leikitään siis myöhemmin, tänään sen sijaan on vuorossa taas miitistä saadun korruptiokassin purkua. Pussukan sisältöön kuului myös yhteensä kolme erilaista huulikiiltoa. Ensimmäisenä Zuiin nimetön miniversio, jonka sävykartan perusteella arvioisin olevan Maple (tarjonnut Zuii). Saatan toki olla myös väärässä, koska netissä on tosi vähän swatcheja tarjolla. Toisena on Sothysin kiilto sävyssä Glossy Prune (tarjonnut Eurocosmetics) ja kolmantena Youngbloodin sävy Exposed (tarjonnut Carpelan Cosmetics).


Itse en ole huulikiiltojen suurin ystävä, ne ovat kauhean lähmäisiä ja tahmaisia ja vähänkin kun yrität syödä jotain niin slurps vaan, ja kiilto on tiessään. Toisekseen minulla saattaa myös huulikiiltojen kohdalla olla ala-astetraumoja :D Mutta tietysti näitä kokeili kun kerran mahdollisuutta tarjottiin, ja onneksi näissä oli ihan hyviäkin koostumuksia tarjolla. Värit näyttivät etukäteen aivan hirveän tummilta ja vaikeilta käyttää, pienen totuttelun jälkeen tosin niidenkin kanssa pääsi sinuiksi. Eli kyllä, minulla oli ennakkoluuloja! Annoin tämän kolmikon tehtäväksi päästä niistä eroon.


Zuiin applikaattori on aivan hirveä, litteä, pitkä ja tönkkö, tällä saa aikaiseksi vain sellaisen moi, kävin äidin meikkikaapilla -lookin. Googlen perusteella täysikokoisissa tuotteissa on kuitenkin, onneksi, tuollainen samanlainen applikaattori kuin Sothysin kiillossa, joten tämä on vain minikoon mukanaan tuoma ongelma. Ainakin minä tykkään eniten juuri tuollaisista pulleista applikaattoreista. Youngbloodin applikaattori on myös vähän ongelmallinen. En tykkää käyttää siveltimiä huulikiillon levittämiseen, koska niitä ei saa sen jälkeen enää ikinä puhtaaksi. Ainoa kyseeseen tuleva levitysvempain on siis sormet. Ja sormistahan se kiilto leviää sitten myös naamaan ja hiuksiin ja vaatteisiin ja... Tai ehkä en vain osaa :D


Lukijoita hämmentääkseni esittelen kuvat näistä in action luonnollisesti eri järjestyksessä kuin tuotekuvassa. Tässä on Youngbloodin Exposed. Sävy on huulilla huomattavasti vaaleampi kuin purkissa, tämä antaa vain pienen, aivan aavistuksenomaisen punertavan vivahteen huulille. Tahmapitoisuus on hirmuinen, aivan liikaa minun makuuni. Kosteutuskykyä tässä tuotteessa kyllä riittää, sopisi siis varmasti kuivempien punien päälle tuomaan kiiltoa ja kosteutta. Kunhan levittää tarpeeksi ohuen kerroksen, että saa huulet irtoamaan toisistaan.

Kyllä, minulla on joku epämääräinen pigmenttihäiriö huulessani, joka hyvin todennäköisesti tulee johtamaan erittäin kivuliaaseen ennenaikaiseen kuolemaan. Ja kun tässä vikojani luetellaan niin kyllä, myös toinen yläetuhampaistani on vino. Minusta se on söpö.


Zuiin Maple/joku muu. Oikea Aikuisen Naisen sävy. Olen useampana päivänä käyttänyt tätä yksin kotona tottuakseni tähän, koska sävy on kyllä itsessään tosi kiva. Kiillossa on mukana shimmeriä, joka näyttäytyy eritoten sinisenä. Niin omituiselta kuin sinisenä hohtava huulikiilto kuulostaakin, näyttää se minusta tosi upealta! Pysyvyys on sellaista keskitasoa, syömisen jälkeen kiilto on hävinnyt mutta huulissa on kuitenkin reilusti sävyä. Tahmaisuus ei ole lainkaan häiritsevää. Kosteutustahot ovat verrattavissa perus huulirasvaan, ei kuivata huulia mutta ei kyllä suuremmin kosteutakaan.

Zuiin kaikki meikit on muuten tehty sertifioidusti luomuviljellyistä kukista! Huisin jännä ja mielenkiintoinen konsepti.


Viimeisenä Sothysin Glossy Prune. Hyvinkin ruskea sävy kultaisella shimmerillä. Näytti tämäkin purkissa paljon pelottavammalta sävyltä kuin sitten olikaan todellisuudessa. Yleensä pidän ruskeista huulimeikeistä (oli sitten kuinka ysäriä tahansa, ne vain sattuvat sopimaan minulle tosi hyvin) mutta tämäkin jostain syystä vaatii vähän totuttelua. Ehkä se on vain tuo ylenmääräinen kiilto. Tahmaisuus on tässäkin kovin hillitty, kosteutustehot taas aivan huipussaan. Pysyvyyttä ei tämän kohdalla ole testattu niin järein menetelmin kuin kahden aikaisemman kiillon kanssa, mutta ainakin tuo kultainen shimmer on lähes mahdotonta saada pois huulilta.

Sothys mainostaa valmistavansa tuotteensa ympäristösäädöksien mukaan, ja että tuotteilla on jopa arvostettuja sertifikaatteja. Minulle jäi tästä palopuheesta hieman harhaanjohtamisen maku, kyseessä kun on laatujärjestelmä ISO 9001 ja ympäristöjärjestelmä ISO 14001. Mitään luonnonkosmetiikkaa nämä eivät siis ole raaka-aineidensa puolesta, yritys vain toimii noudattaen kansainvälisiä standardeja esimerkiksi kuljetusmenetelmien ja jätehuollon osalta. Toki sekin on hienoa ja arvostettavaa, ja vaikuttaa tietysti sellaisiin seikkoihin kuin vaikka raaka-aineiden hankintaan. Mitään riistotuotteita nämä eivät siis tosiaankaan ole, tulipahan nyt vain halu hieman päteä korjata kun oli niin epämääräisesti ilmaistu.


Sellaista siis tällä kertaa. Tykkään kyllä kovasti, sainpahan ainakin laajennettua huulimeikkikokoelmaani hieman persoonallisemmilla sävyillä. Ehkä jopa totun tuohon tahmaisuuteen.

Lukijaraati! Mikä näistä sävyistä oli omasta mielestäsi hienoin?

4 kommenttia:

  1. Tuo keskimmäinen on kyllä todella kaunis!
    Itsellänikin on ennakkoluuloja huulikiiltoja kohtaan, juuri se tahmaisuus niissä häiritsee. Tiedän että niistäkin löytyy hyvillä koostumuksilla olevia, mutta sellaista ei ole vielä tullut vastaan :Dd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se keskimmäinen on munkin lemppari :) Näitä Zuiin kiiltoja kannattaa kokeilla jos tahma ei kiinnosta, näissä se on tosiaankin aika vähäistä.

      Poista
  2. Kiva arvostelu, kiitos tästä :).

    VastaaPoista