10.1.2014

Holoranskis

Moi!

Minulla on jo pitkään ollut aivojeni inspiraatio-lokerossa kuva värikkäästä vinoranskiksesta, jonka juureen on kevyesti töpötelty mustaa. Ideat olivat tällä kertaa niin vähissä, että päätin vihdoinkin yrittää toteuttaa tämän visioni. Vaikka juuri pari postausta takaperin kirosin visioni ja sen kuinka en koskaan saavuta niitä. Onneksi tämä kerta oli poikkeus :) Liukuväriosuus ei ole aivan niin liukuva kuin olisin halunnut, mutta en anna sen häiritä. Minusta näistä kynsistä tuli tosi kauniit! 





Kynnet tuntuivat kovin paljailta pelkillä ranskiksilla, joten laitoin pariin kynteen vielä strassejakin. Mietin jopa leimojakin, mutta olisin kuitenkin onnistunut pilaamaan kauniit vaivalla tehdyt ranskikseni, joten jätin ne suosiolla väliin. Siirtokuviakin pohdein, mutta en löytänyt mitään sopivaa. En tarpeeksi pieniä kynnen juureen laitettavaksi enkä tarpeeksi simppeleitä ranskiksen reunalle. Kaiken maailman kukkasia ja perhosia on kyllä kertynyt, mutta ei mitään kivoja mustia koukeroita. Tämä vääryys pitää ehdottomasti korjata jossain vaiheessa. 

Siinä saattaa kyllä kestää, koska en tiedä mitään niin karmaisevaa kuin siirtokuvien ostaminen. Satojen erilaisten kuvioiden selaaminen kymmenistä eri verkkokaupoista, ilman mitään mahdollisuutta tarkentaa hakua. Kun saavutat ensimmäisen verkkokaupan neljännen siirtokuvavälilehden, olet jo unohtanut kaikki edelliset näkemäsi. Hrr. 





Kraah, että tuo peukalon kynsi näyttää lyhyeltä. Pitäisi varmaan taas lyhennellä noita muitakin kynsiä reilummalla kädellä. Tuntuu että nämä kasvavat nyt aivan hirmuista vauhtia. Ehkä se on vain se pituus, josta huomaa heti pienenkin kasvun. Ihan kuin hiuksissa, siinä polkkapituisena tuntui että nämä kasvoivat ihan silmissä. Nyt tuntuu etten ole puoleen vuoteen saanut senttiäkään lisäpituutta. 

Joka tapauksessa. Kynsissä on siis pohjalla the one and only ranskislakka, Essie Sugar Daddy. Ranskislakka on China Glazen Virtual Violet ja musta Wet 'n Wildin Black Crème. Virtual Violetin tein ihan vapaalla kädellä, mustan kanssa käytin teippiä apuna, etten sotke koko kynttä. Töpsöttelin kuivalla sienellä, käyttäen todella vähän väriä, että pystyn paremmin kontrolloimaan viivan paksuutta.




Iskeekö tämä lakkaus lukijoihin yhtä kovasti kuin minuun?

4 kommenttia:

  1. Täällä ainaki iskee (: Violettimusta - toimii!

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit kynnet:)! Käytätkö jotain hoitavaa aluslakkaa, vai kuin onnistut pitämään kynnet noin pitkinä? Mulla on kaikki keinot käytössä, mut varsinkin nyt talvella nää vaan katkeillee :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuossa pari postausta taaksepäin kirjottelin enemmänkin käyttämistäni tuotteista, mut lyhyesti Mavalan Scientifique -kynnenkovettajaa kohtuudella muutaman kerran kuussa ja biotiinia. Mutta ei tääkään aina onnea tuo, just eilen rikoin yhden kynnen niin että veri lensi..

      Poista