30.1.2014

Mattapallerot

Heippa!

Niinhän siinä sitten kävi, että menin ja lyhensin kynsiä vielä entisestään. Valitettavasti :D Näyttävät kovin... lapioilta. Onneksi kynnet ovat kasvava luonnonvara. Ja nyt kun näihin on taas useamman päivän saanut tutustua, eivät enää näytä ihan niin kammottavilta. Kyllä se tästä.

Minua on jo pitempään haluttanut tehdä pilkkulakkaus. Nyt kun teemaviikkokin saatiin pois alta, oli sille juuri sopiva hetki. Jostain kumman syystä minua huvitti myös tehdä pilkutus valkoiselle pohjalle. En yleensä ole valkoisen kynsilakan (tai oikeastaan valkoisen yhtään minkään) suuri ystävä, mutta tuntui ettei kokoelmistani löytynyt mitään muutakaan sopivan väristä pohjaväriä. Olen muutenkin viime aikoina kokenut kummia tuntemuksia, etten mukamas omista sopivan sävyisiä kynsilakkoja sitten yhtään. Onhan niitä kuitenkin yli 120, että luulisi löytyvän. Vielä kun olen aina aktiivisesti pyrkinyt pitämään kokoelmani suhteellisen pienenä ja karsinut liian samankaltaisia sävyjä ja tylsiä värejä pois. Ehkä tämä vain on joku vaihe. Toivottavasti :D




 
Joka tapauksessa. Lähdin siis lakkaamaan valkoista pohjaa ja valitsin kivoja murrettuja sävyjä pilkutukseen. Kaksi tummempaa ja yksi vaaleampi, että saataisiin hommaan kivasti kontrastia. Sävyksi valikoituivat Essien School Of Hard Rocks, OPI:n Done Out In Deco sekä Sothysin Gris Lumière, jonka olen saanut Eurocosmeticsilta. Valkoinen oli tällä kertaa Essien Blanc. Näin lyhyillä kynsillä ei onneksi tarvinnut kauheasti tapella sen kanssa. Kuorrutuksena toimi OPI:n mattaava päällyslakka. Pilkut tuli sörkittyä vähän sinne tänne, eivätkä kaikki niistä ole niin kauhean pyöreitä, mutta ei onneksi aina ole niin kauhean tarkkaakaan :)





Pilkuista tykkäsin kovasti, mutta myönnettävä on, valkoinen pohja oli sen verran häiritsevä että nämä lähtivät vaihtoon jo ensimmäisen päivän jälkeen. Vaikka olikin matattu, jolloin valkoinen ei ollut aivan niin hallitseva. Pitää kokeilla uudestaan jonkun toisen värisellä pohjalla.




Mites siellä päässä ruutua, aiheuttaako valkoiset kynnet innostusta vai inhotusta?

6 kommenttia:

  1. Söpöt :)
    Älä välitä, mulla on sellaset 240 kynsilakkaa eikä multakaan löydy välillä sitä sävyä mikä kulloinkin tarvitsisi. Nytkin tuskailen kun en ilmeisesti omista juuri sitä punaista sävyä mitä nyt just tarttis. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tosiaan toivoa että menee nopeasti ohi tämä tunne :D

      Poista