18.3.2014

Kevätpilkut

Heippa!

Ensimmäinen työpäivä on takana, tästä se paluu normaalien ihmisten arkeen alkaa taas :) Ainakin vielä olen tosi innoissani, saa sitten nähdä kuinka kivaa onkaan kuukauden päästä heräillä aikaisin ja istua kahdeksan tuntia koneen ääressä näpyttelemässä... Onneksi ollaan jo sen verran pitkällä kevään puolella, ettei enää ole pimeää minun heräämiseni aikaan. Olen aivan hillittömän huono heräämään aamuisin, ja vaikeudet aika luonnollisesti lisääntyvät eksponentaalisesti pimeällä. Silti olen niin masokisti, että liukuvan työajan sen salliessa, menen töihin mahdollisimman aikaisin. Koska silloin pääsee lähtemään aikaisemmin! Niin ylivoimaista kuin onkin mennä kahdeksaksi töihin, viiteen asti töissä hilluminen olisi aivan mahdoton ajatus. Tuntuu aina että koko päivä menee hukkaan.

Joka tapauksessa. Yhä vain valaistuvat päivät saivat minut innostumaan jokakeväisestä ilmiöstä, pastelliväreistä. En ole järin suuri pastellien ystävä, mutta kummasti vain ne tähän tiettyy vuodenaikaan menettelevät :) Ja niin kuin väitän etten ole värien kanssa vuodenaikaorientoitunut. Pastellit yhdistän mielessäni myös AINA valkoisiin polkkapilkkuihin, joten tässä hengessä päätin pykätä sitten kynnetkin eräänä kauniina, aurinkoisena päivänä. (Ennen takatalvea.)





Lakkoina kaikkien pastellilakkojen äiti ja jumala, Essien Mint Candy Apple sekä hieman rouheutta tuomassa Essien Under Where? Niin upea kuin tuo minttu onkin, se on ehkä vähän tylsä yksinään käytettynä. Liilaan taittava vaaleanpunainen oli juuri passeli kaveri. Valkoiset pilkut on tehty akryylimaalilla, sillä pelkäsin ettei valkoinen kynsilakka olisi tarpeeksi peittävää.

Hämmentävästi olen huomannut viime aikoina himoitsevani kovasti sellaista todella hentoa, pumpulista ja utuista vaaleanpunaista, sellaista balettivaaleanpunaista lakkaa. En tiedä onko sille olemassa jokin sopivampikin termi :D Näidenkin minttukynsien kaveriksi se olisi varmasti sopinut aivan yhtä hyvin kuin Under Where? Hämmentävää tämä todellakin on, koska ensinnäkään en juuri pidä vaaleanpunaisesta, toisekseen vaaleanpunaisen sävyt istuvat minun ihoni sävyyn todella huonosti. Onkohan tämä merkki siitä, että olen viettänyt liikaa aikaa kynsiharrastajien piireissä?

Ja hei! Ensimmäistä kertaa sitten tammikuun alun, blogissa esiintyy jälleen oikea käsi! Poseerauksessa on parantamisen varaa, mutta tästä se taas lähtee :) Saadaanpa vihdoinkin jopa kuvaa siitä, miten yleensä nämä kahden värin lakkaukset teen, ei tarvitse enää yrittää epämääräisesti kuvailla.





Mitäs tykkäsitte? Joko alkaa kevätvärit tehdä tuloaan muidenkin lakkauksiin kuin vain minun?

7 kommenttia:

  1. Ihanat! <3 Mulla on kevät/kesävärit kynsillä jo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! Se on ihan oikein, pirteitä värejä pitäis käyttää vuoden ympäri :)

      Poista
    2. Mulla värit menee mielialan mukaan. Tosin auringon näkyessä useammin, värit on pirteämpiä.

      Poista
  2. Kivat kynnet. :) Ihanan väriset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nää kyllä oli väreiltään tosi onnistuneet omaankin silmään :)

      Poista