27.5.2014

Benecos Natural Mascara maximum volume

Suosin lähes kaikissa meikeissäni ja kosmetiikassani luonnonkosmetiikkaa. Yksi poikkeus on kuitenkin tähän asti ollut ripsivärit. En ole koskaan ennen omistanut luonnonkosmetiikkaripsaria. Olen ollut niin kovasti Kanebon/Sensain 38:n pauloissa, etten ole oikeastaan edes halunnut kokeilla muita.

Yli 30 euroa ripsiväristä on kuitenkin niin paljon, että välillä on kiva kokeilla jotain muutakin ;) Päätinpä siis ripsariostoksilla ollessani, että nyt on hyvä hetki testata sitä luonnonkosmetiikkavaihtoehtoa tässäkin kategoriassa. Päädyin ostamaan Benecosin natural mascara, maximum volumen sävyssä smooth brown. Yleensä käytän siis joko noita lämpimällä vedellä lähteviä ripsareita tai täysin vedenkestäviä. Tämä Benecosin on ihan tavallinen vesiliukoinen ripsiväri, koska ruskeaa sävyä ei ollut muita jäljellä.






Harja on melko iso ja tasaisen pyöreä. Ripsivärimassa on melko juoksevaa, mutta ei onneksi sotkevaa. Massaa tulee harjaan kerrankin maltillinen määrä, yleensä näistä juoksevammista ripsiväreistä saa pyyhkiä puolet takaisin putkiloon, ettei suttaa koko naamaansa ripsiväriin. Massa levittyy ripsiin kauniin tasaisesti, eikä klimppiytä ripsiä edes runsaammin kerrostettaessa. Jälki on ihastuttavaa, kevyesti tuuheuttavaa ja ripsiä erottelevaa. Juuri sellaista, josta pidän.

Seuraavaksi kasa ennen ja jälkeen -kuvia. Valitettavasti vain myös karvani noudattelevat samaa linjaa kuin ihoni: ne ovat värittömiä :D Vertailua saattaa olla siis hieman vaikeaa tehdä, mutta yritetään. Ripseni ovat mielestäni jo luonnostaan kivan pituiset ja kaarevat. Tämä Benecos lisää hitusen kumpaakin näistä ominaisuuksista, lisäksi tulee tuota jo ennestään mainitsemaani erottelevuutta.









Tähän asti siis erinomainen tulos. Valitettavasti vain tässä on niitä huonojakin puolia. Ensinnäkin, ripsivärimassa tuoksuu. En ole ikinä ennen törmännyt tuoksuvaan ripsariin. Tuoksu on aika voimakas, hyvin tyypillinen luonnonkosmetiikan ominaistuoksu. Sellainen vähän mädäntyneen hedelmän tuoksu :D Onneksi ei jää pitkäksi aikaa ripsiin tuo tuoksu, mutta levittäminen on aina vähän ilkeää.

Toisekseen, tässä on joku ominaisuus joka saa myös minun yleensä erittäin epäherkät silmäni vetistymään ja kirvelemään, jos massaa sattuu menemään silmään. Kerran erittäin kiireisenä aamuna onnistuin tökkäisemään harjan silmääni, ei kivaa. Mutta sekin oli vielä pientä siihen verratuna, kun katsoin jotain nyyhkyleffaa tämä silmillä. Pienenä herkkiksenä aloin tietysti vetistelemään ja VOI LUOJA AAAAARGGGHHH!!! VOINKOKAIVAALUSIKALLASILMÄNIULOSPÄÄSTÄNIGHERAGHHHH!!!! En ole ikinä kokenut sellaista silmäkirvelyä. Ja luonnollisesti, kun silmä kirvelee se vuotaa kahta kauheammin, ja edelleen liottaa lisää tuota ripsiväriä silmään. Kammottava silmäkirvelyn kierre oli valmis. Hrr, näen vieläkin siitä painajaisia.

En siis missään nimessä voi suositella tätä herkkäsilmäisille. Jännä sinänsä, koska olen tottunut ajattelemaan, että nimenomaan luonnonkosmetiikkaversiot meikeistä ovat niitä, jotka sopivat myös herkemmille. En tule varmaan itsekään toista ostamaan, vaikka jälki onkin aivan mielettömän upeaa.

Täydellisen luonnonkosmetiikkaripsarin etsintä saa jatkua.

Onko teillä antaa jotain hyviä suosituksia?

2 kommenttia:

  1. Luonnonkosmetiikan ripsareissa on yleensä ihan alkupäässä INCI:ssä säilönäaineena käytetty alkoholi ja se saa ainakin omat silmät vuotamaan. Esim. Dr. Hauschkan kanssa ihan hirveä kirvely, vaikka sekin on nimenomaan tarkoitettu herkille silmille. O_o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin on heti toisena grain alcohol. Netin hippikommuunit väittävät, etteivät nämä luonnolliset alkoholit olisi lainkaan niin "pahoja" kuin synteettiset alkoholit, eivät esim. kuivattaisi tai kirvelisi, mutta niin nyt näköjään pääsi kuitenkin käymään :) Ehkä ihan suosiolla pysyn tuossa Sensaissa jatkossakin.

      Poista