19.8.2014

Hiljalleen takaisin värikkäisiin meikkeihin

Pitkästä aikaa tällaista silmämeikin esittelyä. Tämän näköisenä pyörin sunnuntaina ravintolapäivän antimia tutkien. Aika heikkoa oli, jäin ilman kaikkia niitä juttuja joita olisin halunnut kokeilla. Jonot olivat aivan karmeat ja ilmeisesti sitten ihmisiä oli tullut paikalle enemmän kuin järjestäjät osasivat odottaa, niin heikosti olivat mielestäni varautuneet. Mutta tulipahan käytyä. Jos sitten ensi kerralla kävisi jonottamaan hyvissä ajoin :D

Kesällä meikkaaminen on ollut hyvin vähäistä, kuumimpina päivinä olen turvautunut ihan vain värilliseen rajaukseen. Pakko sanoa, että meikkaamisesta ei voi vetää suoraa analogiaa pyörällä ajamiseen. Jos et ole vähään aikaan sitä tehnyt niin et kyllä osaa mitään :D Vähän semmoinen tunne on ollut kun olen tehnyt paluuta päivittäiseen sotameikkirutiiniini. En osaa enää häivyttää kauniisti, en sijoitella värejä mitenkään normista poikkeavasti, en osaa edes ajatella sävyjä jotka sopisivat yhteen. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Täältä taas noustaan.




Silmämeikkiin käytin lähinnä Sleekin del mar -palettia. Sisänurkassa on kyseisen paletin vaaleanpunainen feel euphoric ja ulkonurkassa poolside, kulmaluulla ja aivan sisimmässä nurkassa valkoinen chilled out. Tuossa del mar -paletissa ei juuri tummia varjostussävyjä ole, joten siihen tarkoitukseen käytin mattaista tummanruskeaa Inglotilta, matte 329. Alaluomella on kestosuosikkini (kirjaimellisesti), ihastuttavan raikkaan turkoosi Anytimen kynä sävyssä 13 ystävä. Awws miten hemppis nimi tuolla. Ripsiväri kaipaisi päivitystä uuteen, koska tämä Benecos vetelee viimeisiään eikä oikein jaksa enää tuuheuttaa. Tai oikeastaan tehdä mitään muutakaan :D Vähän reppana lopputulos.



Rutiineistani poiketen otin myös kasvoista kuvan. Meikkipohjana ikiystäväni Lily Lolon china doll ja poskilla samaisen firman clementine. Huulille pääsi Ilonan innoittamana yksi suosikeistani huulipunarintamalla, Inglotin huulipunakynä sävyssä 12. Se on esiintynyt blogissa myös aikaisemmin ja se saa kyseenalaisen kunnian olla myös kaltoinkohdelluin meikkituotteeni. Raukkaparka. Silmämeikin mattaisuuden vuoksi en kuitenkaan halunnut jättää huuliakin mattaisiksi (vaikka yleensä se on se lopputulos, joka itseäni miellyttää eniten) vaan kuorrutin päälle Youngbloodin huulikiiltoa sävyssä Exposed. Se on lähes väritöntä, mutta tuo tuollaisia pieniä kimaltelevia partikkeleita huulille.

Tästä on hyvä jatkaa vaikka Urban Decayn Electric-paletin kanssa! Kohti värihulluutta, ja kunnolla överiksi!

2 kommenttia: