29.8.2014

Kultakutri deittailee

Uusi rakkauteni Kultakutri ei ole kovin uskollista sorttia. Eilen illalla yhytin hänet tapailemasta muita lakkoja. Kultakutrissa taitaa olla vähän nymfin vikaa, sillä kumppaneita oli jopa yksitoista. Samalla kertaa. Hyi Kultakutri, tuo on jo rietasta.




Vietin siis tylsää iltaa parittamalla uusinta lakka-aarrettani Goldilocks Rocks!:ia selvittääkseni sen mahdolliset täydelliset kumppanit. Pyörsin alkuperäisiä suunnitelmiani (testata sitä noin joka ikisen omistamani lakan päälle :D) havaittuani ettei minulla ole kuin yksi melkein-puhdas kiekko jäljellä. Yritin siis valita vain yhden yksilön jokaisesta haluamastani väriperheestä. Niiden kanssa voi sitten ehkä vetää jotain johtopäätöksiä siitä, miten Kultsi käyttäytyy muiden samanväristen lakkojen kanssa. Kaikkien testilakkojen päällä on yksi kerros ja olen ainakin pyrkinyt käyttämään mahdollisimman samanlaisia kerroksia kaikkien lakkojen päällä, jotta näkee kuinka hyvin pohja imaisee itseensä Kultsin väriä. Verrokkikuvissa on jokainen testilakka yksinään, jotta Kultsin kevyesti oranssin lakkapohjan vaikutus pohjaväriin tulee myös esille.





Ensimmäisenä hieman osviittaa siitä, millainen Kultsi on yksinään. Oikealla yksi kerros ja keskellä kolme kerrosta. Tuo kolmekin kerrosta on sen verran halju, etten varmasti koskaan lähde yrittämään kynsien lakkaamista pelkästään Kultsilla. Hän saa pysyä ihan rehellisenä topperina. Vasemmalla sitten Essien Bikini So Teeny, joka oli kiekolla jo valmiiksi :D





Vasemmalla OPI In My Back Pocket, keskellä Rimmel High Energy ja oikealla Essie No More Film. Minulla oli hurjat odotukset siitä, millaisen järettömän upean kullankiillon Kultsi loisi oranssien lakkojen päällä, mutta eihän se erotu tuolta juur mihinkään. Pienoinen pettymys oli myös kirkas punainen. Upeahan tuo yhdistelmä on, mutta toivoisin Kultsin erottuvan hivenen paremmin. Ehkä kahdella kerroksella? Tumma No More Film teki täsmälleen samoin kuin lauantaina blogissa esiintynyt Pinta, antaa jokaisen hippusen loistaa täydellä voimallaan. Näissä kaikissa kolmessa on siis tosiaankin hyvin samansuuruiset kerrokset Kultsia, huomaa selkeästi miten punertavat lakat imevät tuota hohdetta itseensä.





Vasemmalta Wet n Wild Black Crème, OPI Crêpes Suzi-ette, Essie Smoking Hot ja OPI I Just Can't Cope-abana. Cope-acabana on makrokuvasta leikattu lähes pois, koska siinä yksinketaisesti ei ollut mitään nähtävää. Jälleen yksi lievä pettymys sillä saralla, ei tämä minun Kultsini vain tykkää keltaisista ja orasseista, vaikka kuinka haluaisin. Muut lakat ovat sen verran tummia, että niiden pohjavärikin muuttuu lievästi, aivan kuten Pintalla. Musta pohjalakka on upea, se tuo mahtavasti esiin nuo hivenen vihreät hippuset Kultissa. Valitettavasti kuvassa se ei juuri näy, mutta luonnossa aiheuttaa vakavaa kynsientuijottelua. En suosittele esim. ajamaan autoa tämän yhdistelmän ollessa kynsillä. Crêpes Suzi-ette ei punaisuudestaan huolimatta juuri syönyt hippusia, tässä toinen ihan tappomahtava yhdistelmä.





Vasemmalta OPI Dating A Royal, Essie Angora Cardi ja OPI Planks A Lot. Royal aiheutti todellisen megayllätyksen syömällä lähes kaikki hippulat, pahemmin kuin esimerkiksi punainen Rimmel. Erittäin mielenkiintoinen yhdistelmä. Myös liila Planks on hyvin kaunis hentoisessa hilepuvussaan, voi huokaus sentään. Yllätyin kyllä senkin kyvystä imeä pohjaväriä itseensä. Nyt harmittaa, ettei testissä ollut mukana yhtään keskiviolettia, ainoastaan vaalea ja tumma. (Ja TÄMÄN takia kynsiharrastajilla pitää olla kymmeniä erilaisia sävyjä samasta väristä.) Angora Cardi on suoraan sanottuna vähän mitäänsanomaton, testin tylsin yhdistelmä.

Tutkimuksen johtopäätös: Kultsi joutuu erittäin rankalle käytölle minun kanssani. Se sopii muun muassa kaiken kanssa yhteen. Ja miksi, oi MIKSI tässä testissä ei ollut mukana yhtään vihreää lakkaa? Täytyy varmaan ensi viikolla pitää toinen paritussessio Kultsin kanssa :D

Mikä oli teidän suosikkiyhdistelmä?




(Ps. Kannattaa todellakin oikolukea tekstinsä, ihan ajatuksen kanssa. Olin kaikkiin kuviin kirjoittanut vasemman ja oikean väärin päin :D Eikai nyt voi olettaa että 25-vuotiaat ihmiset vielä osaisivat ne erottaa...)

16 kommenttia:

  1. Musta on paras. Mikä yllättää minut, jolla ei oo yhtään musta lakkaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on tää musta vaan siks et se on yleensä loistava pohja erilaisille toppereille :D

      Poista
  2. Ohhoh mikä kultakutri! Näyttää kaikkien lakkojen päällä oikein kauniilta! :p

    VastaaPoista
  3. Oi, toi näyttää hyvältä kaiken kanssa, en voi sanoa suosikkiani. :D

    VastaaPoista
  4. Kyllähän Kultsi näyttää oikein mukavalta mustan ja Essien Smokin' Hotin päällä ^_^ (himpu sleezy lause, yöh xD )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuule haittaa yhtään, vähän sleezyjä täällä on itse kukin :D

      Poista
  5. Mä just ihastuin Angora Cardin ja Kultsin yhdistelmään! Ehkä tosin siksi, että himoitsen tällä hetkellä Angoraa kynsilleni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietkö, katselin nää kuvat uudestaan läpi julkaisun jälkeen enkä ymmärtänyt itsekään yhtään että miksi Angora Cardi oli muka mitäänsanomaton... Niin sitä mielipiteet muuttuu puolessa vuorokaudessa :D

      Poista
  6. Angora Cardi, Smoking Hot ja No More Film oli meikän suosikit. Kiva olis nähdä myös jonku School Of Hard Rocksin tai Parka Perfectin päällä. Toimiikohan Kultakutri oikeesti paremmin murrettujen sävyjen kanssa vai onko mulla vaan niin syksyinen olo? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otetaan School Of Hard Rocks jonoon, Parka Perfektiä mulla ei ole. Ja itse asiassa nyt kun sanoit niin se tuntuu sopivan aivan erityisen hyvin yksiin juuri murrettujen sävyjen kanssa, en tullut edes kiinnittäneeksi tuollaiseen huomiota. Onneksi mulla noita murrettuja sävyjä mulla on pilvin pimein :D

      Poista
  7. Hahhahh :D Aikamoisen Kultsin olet löytänyt.
    Nyt mun tekee mieli sutia Another Polish Jokea joka lakan päälle ja nähdä kuinka se käyttäytyy :D

    VastaaPoista
  8. Täähän oli hyvä visuaalinen porkkana sille että pitäisi tosissaan enemmän osata käyttää Goldi Locksin tapaisia, yksinään vähän mitäänsanomattomampia lakkoja, jotka kuitenkin toppereina toimivat mitä monipuolisimmin. Sillä välttyisi eri väristen shimmer-lakkojen ostamiselta. Tuo sun Kultsisi ainakin näyttää sopivan kaikkien värien päälle loistavasti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Jotenkin itsekin tulee vähän vierastettua ei-peittäviä lakkoja, koska ei niillä muka tee mitään. Tämänkin ostoa harkitsin tovin, että teenkö tuollaisella mitään, mutta näköjään huoli oli turha :D

      Poista