17.11.2013

Ensimmäisiä miittitunnelmia

Moi!

Hih, olipas mukava päivä eilen :) Kokoonnuimme siis kauneus-, kynsibloggaajien ja "pöljien" kesken nauttimaan elämästä. Kaksi ilmoittautunutta ei valitettavasti päässyt paikalle, mutta ihania naisia oli silti tupa täynnä. Oli hurjan hauskaa, tällaisissa kinkereissä voisi hyvin käydä useamminkin. Miitin järjestäjäporukka oli nähnyt aivan hurjasti aikaa ja vaivaa sponsorien hankinnassa ja tavaroiden jakamisessa osallistujien kesken, kiitos! Pieni ituhippihän vallan hämmentyy kaiken tämän tavaran keskellä.

Nostin tähän esille nyt sellaisia tuotteita, jotka ensitutustumisen jälkeen tuntuvat minusta kiinnostavimmilta.


Zoya - Sunshine (tarjonnut NailCity) ja OPI - Peace & Love & OPI (tarjonnut BM International). Jokaiselle oli käsittääkseni eri lakat ja järjestäjätaho oli kuulemma viettänyt monta iltaa miettien, kuka tykkäisi mistäkin lakasta, ja minä sain ainakin todella mieluisat vaihtoehdot! :)


Palasaippuat, tarjonnut Aamumaa. Minä tykkään a) palasaippuoista b) luonnonkosmetiikasta c) luonnonsuojelusta, joten näissä yhdistyy koko paketti! Jokaiseen saippuaan on kuvioitu söpö eläimenjälki, joten nättejäkin nämä ovat.


Evolve - Light perfect AHA mask, tarjonnut Kosmeettinen. Evolve on myös luonnonkosmetiikkaa, josta taisin juuri kolme riviä sitten mainita pitäväni erityisen paljon. AHA-happojen pitäisi myös hoitaa juuri minun iholleni tyypillisiä ongelmia, joten odotan innolla tuloksia.


Ole Hyvä shampoo ohuille ja kuiville hiuksille, tarjonnut Ole Hyvä. Luonnonkosmetiikkaa taas, tuoksu on vallan huumaava. Kuvauksen mukaan olisi myös juuri minun hiuslaadulleni kehitetty koostumus. Ihanan pirtsakka etikettikin tässä :)


Leimasinlaatat, tarjonnut MoYou. Näissä on paljon isommat kuvat kuin niissä kirpalta ostamissani laatoissa. MoYoulla on siis myynnissä niitä pienempiä, että näitä XL-laattoja. Tosi kauniit kuvat varsinkin tuossa ylemmässä, toivottavasti saan niillä onnistuneita leimoja aikaiseksi.


Zuiin luomivärit. Näitä emme, valitettavasti, saaneet omaksemme, ainoastaan kokeiluun miitin ajaksi. Kaikki Zuiin meikit sisältävät luomusertifioituja kukkaisainesosia, aika jännää! Minulla oli tietysti täydet tällingit, joten en viitsinyt itselleni kokeilla. Sannu suostui kuitenkin koekaniiniksi, tein hänelle silmämeikin käyttäen sävyjä Blossom (ylärivi, kolmas oikealta), Rasberry (alarivi, kolmas oikealta) ja Blackberry (alarivi, toinen oikealta). Rasberry oli hieman varisevaa laatua, mutta muuten sävyt vaikuttivat oikeinkin laadukkailta, pigmenttisiltä ja hyvin levittyviltä ja häivyttyviltä. Itseäni kiinnostaisi erityisesti nuo kupariset ja vihreät sävyt, mutta hankinta taitaa jäädä odottelemaan suurempaa palkkapussia.


Aikamoinen tavaramäärä :) Tarkoituksenani on esitellä ensi viikolla kaikki saamani kynsilakat. Esittelen myös tarkemmin muita tuotteita, jotka eivät nyt tähän postaukseen päässeet mukaan. Kosmetiikasta kirjoittelen tarkemmin sitä mukaa, kun ehdin niitä kunnolla testailemaan. Lopuksi vielä lista kaikista sponsoreista, kiitos teillekin kovasti!

Sensationail - geelilakkasetti arvontaan, Fingr's kynsikoristeita
Mimax - China Glazen joulukokoelma ja Orlyn kynsilakkoja
Livbox - marraskuun Livboxit
Adenina - niittejä, A England -kynsilakka ja Bundle Monster -laattoja arvontaan
Kalahari Spa - kynsiöljyä ja kosmettiikanäytteitä
ACO - kynsienhoitotuotteita
Cederroth - Blistexin tuotteita, Mirame-kynsilakanpoistoainetta arvontaan
Aamumaa - eläinsaippuapalat
Cloetta - iso kasa karkkia (bilar fruktkombi, TV mix fantasy, Polly, Tupla suffle original, Hyvää makumaasta)
Lavera - kylpysuolaa ja käsivoiteita
Blippo - karkkia, avaimenperä ja kynsikoristeita
Mereneid - mm. viiloja, kynsiöljyjä, alus- ja päällyslakkoja, koristeita
MoYou - leimauslaattoja
Kosmeettinen.fi - Evolven ja Skin Blossomin tuotteita
Beautycosmetics.biz - Catherine Arleyn kynsilakkoja, crackle-lakkoja
Mia Höytö Cosmetics - tuotteita arvontaan
LCN- tuotteita arvontaan
Carpelan Cosmetics - Leighton Denny -kynsilakkoja, elf-luomivärejä, hajuvesinäytteitä, Youngbloodin huulikiiltoja
LUSH - saippuapaloja arvontaan
L'Oreal - Essien kynsilakkoja
Eurocosmetics - Sothys-kosmetiikkaa
Ole Hyvä - mm. shampoita ja suihkugeelejä
Procare - kynsitarroja
Melvita - meikkinäytteitä
Berner/Herbina - kaurasuklaa-tuoteboksit, Rimmel-kynsilakkoja
Hyvinvoinnin tavaratalo - 30 € lahjakortti arvontaan
Viron herkkukauppa - latvialaista ja virolaista kosmetiikkaa
Face Helsinki - Paesen kynsilakkoja, Ziajan käsivoiteita, Pierre Rene -aluslakkoja
BM International - OPIn lakkoja San Francisco -kokoelmasta
Kiehl's - kosmetiikkanäytteitä
Zuii - meikkejä kokeiltavaksi miittiin, minihuulikiillot kaikille ja muutamia meikkejä arvontaan
Consult Lady - käsirasvoja, China Glazen crackle-lakkoja
NailCity - Zoyan kynsilakkoja

2 kommenttia:

  1. Oli kyllä tosi mukavaa! :) itsekin mietin tässä että kuinka monta postausta saan tehdä, että kaiken mielenkiintoisen esiteltyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä näiden raportoinnissa saattaa vierähtää tovi jos toinenkin :D

      Poista