11.11.2013

Kukkia ja perhosia

Terve!

Huuh, ihan orpo olo kun ei ole kahteen päivään päässyt postaamaan :D Maailmankaikkeus on tarjonnut kaikenlaisia ongelmia eteen, josko tämä tästä vielä iloksi muuttuisi viikon edetessä. Ainakin viikonloppuna on tiedossa erittäin odotettua ohjelmaa!

Viimeaikaiset koristeluyritykset ovat menneet niin penkin alle, että ajattelin tehdä jotain idioottivarmaa ja simppeliä. Kynsille siis lempivärejä ja toimivaksi todistettuja siirtokuvia. Pistetään joukkoon vielä strassejakin, niin ei edes tarvitse laittaa niitä siirtokuvia joka kynnelle. Ei voi mennä pieleen.

No eipä :D Nämä pariin kertaan testatut ja mainioksi todetut siirtokuvat kun päättivät lähteä kävelemään päällyslakan kanssa... Siis anteeksi mitä?! En ole koskaan ennen nähnyt tuollaista niskurointia miltään siirtokuvilta. Kuva lähti siis venymään päällyslakan siveltimen mukaan ja läsähti isona, levinneenä kasana koko kynnelle. Oli vielä sulanut siihen kiinni niin, etten saanut pinseteilläkään sitä pois. Tässä vaiheessa teki mieli lähinnä hirttää itsensä, mutta menin kuitenkin sitten etsimään jotain toisia siirtokuvia, joilla tuhot saisi peitettyä. 

Uudet siirtokuvat osoittautuivat onneksi kelvollisiksi, ja niin saatiin tämäkin tarina lopulta onnelliseen päätökseen. Lakkauksen osalta ainakin, kuvaaminen osoittautui tietysti taas ihan mahdottomaksi. Alan pikkuhiljaa kallistumaan aika vahvasti sen valoteltan hommaamiseen. Vaikka sainkin taas otettua kuvia päivänvalossa, auringonpaiste oli niin voimakas että ylivalotti kuvat verhojenkin läpi... Enpä olisi osannut kuvitella että tällainenkin ongelma voi tulla vuoden pimeimpään aikaan vastaan :D No, onneksi kohta on joulu, voin hyvällä omallatunnolla hankkia itselleni joululahjan.



Teen usein aksenttikynnet toistensa peilikuvana, siis niin että vasemman käden aksenttiväri on oikean käden pääväri ja päinvastoin. Näin kummallekaan lakalle ei tule paha mieli, koska niitä käytetään molempia viiteen kynteen :D Tuo nimetön on siis se suttukynsi, vähän jotain mömmöä sieltä siirtokuvan alta vielä piilotteleekin, mutta ei onneksi pahasti. Tällä kertaa oli myös mukana onni onnettomuudessa, sillä tykkäsinkin sitten loppujen lopuksi paljon enemmän tästä kuvasta, kuin siitä alkuperäisestä.


Olen selkeästi aikamoinen nörttilapsi, kun tuo vasemmanpuoleinen (mukavan epätarkka) perhonen muistuttaa ihan pokemonia. Vähän saan ehkä itsekunnioitusta takaisin sillä, etten sentään muistanut sen nimeä ennen kuin googlasin :D Venomoth.

Alla vielä se yksi suurin piirtein päivänvalossa onnistunut otos, josta näkyy näiden lakkojen värit vähän totuudenmukaisemmin.


4 kommenttia:

  1. _todella_ harvoin kommentoin blogeihin joissa vilisee kynsiä, mutta pakko sanoa että nämä kynnet ovat todella kauniit ja hyvin lakatut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Mukava kuulla että olen herättänyt tällaisiakin tunteita :)

      Poista
  2. Nimettömät on superkauniit :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sannu, nää siirtokuvat pompsahti kyllä munkin lemppareiksi :)

      Poista