26.11.2013

Vihreä valinta

Moi!

Taas kävi niin, että inspiroiduin ihan itse omasta postauksestani. Kätevää! Eilen esittelyssä olleet vihreät lakat herättivät taas pohdiskeluja siitä, pitäisikö osasta niistä luopua. Eritoten tällainen parivaljakko oli OPIn Stranger Tides ja Essien Navigate Her. Tänään ne siis pääsivät kynsille, jotta osaisin päättää kumpi jää ja kumpi lähtee. Päätöksiä ei ehkä tehty kumpaankaan suuntaan, mutta yrityksestä voin antaa itselleni täyden kympin :D

Tein taas tällaiset peilikuva-aksentit, kumpaakin lakkaa siis yhteensä viidessä kynnessä. Kuvissa esiintyy poikkeuksellisesti oikea käsi, jossa tällä kertaa peukalossa ja nimettömässä Stranger Tides ja Navigate Her lopuissa kynsissä. Kuten kuvista näkyy, ei näillä todellakaan mitenkään kovin merkittävästi ole eroa. Navigate Her on aavistuksen kirkkaampi ja siten aivan mielettömän kaunis keväinen haaleanvihreä. Stranger Tides on aavistuksen harmaampi ja siten aivan mielettömän  kaunis murrettu khakinvihreä. Tee tässä sitten jotain luopumispäätöksiä!



Koristeluina on MoYoun Princess Collection 13 -laatasta hieman perinteisestä tyylistä poikkeavat kukat. Leimat on tehty Dependin 260:lla. Nämä ovat tosiaan niitä XL-kokoisia kuvia eli mahtuvat paremmin minun kynsilleni. Mitään älyttömän isoja nämä eivät XL-nimestä huolimatta kuitenkaan ole, noin 15x21 mm. Kohdistamiseni on sen verran heikkoa, että onnistuin useampaan kynteen saamaan sen kuvion reunan keskelle kynttä... Siksi kuvassa siis oikea käsi, jonka kanssa yritin olla vähän tarkempi :D

Muutamasta blogista olen kuullut nurinaa, että MoYoun kuviot leviäisivät. Tämän kohdalla ei ainakaan kyseistä ongelmaa ollut. Pienet sutut mitä tuolla näkyy ovat kyllä ihan leimaajan ja päällyslakan syytä, eivätkä laatan.




Sutut lähikuvassa. Mun perusongelma tämän leimaamisen kanssa on, etten osaa pitää sormea paikallaan sen puolentoista sekunnin aikana, mitä tuo leimaamisen kestäisi. Olen kokeillut monia eri tyylejä, toimivimmaksi on osoittautunut sormen painaminen leimasimeen, pitäen sitä samalla toisella sormella paikoillaan, mutta nostovaiheessa saan edelleen pieniä lipsahduksia aikaiseksi. Eikai tähänkään auta muu kuin harjoittelu. Tai mahdollisesti jotkut pakko-oirelääkkeet.

Mutta mitä ihmettä mä nyt teen näitten vihreitteni kanssa?! Toisaalta en haluaisi luopua kummastakaan, mutta tuntuu vähän typerältä pitää kahta näin lähellä toisiaan olevaa sävyä. Tai no niin, eivät nämä kyllä olisi ensimmäinen kaksosparini, jos katsoo vaikka niitä murrettuja liiloja niin niiden kanssa on paljon pahempi ongelma kuin näiden :D Ehkä nyt sitten, tämän kerran...


Tänään oli muuten kiva postipäivä, ajattelin tuossa myöhemmin tällä viikolla esitellä, että mihin kaikeen sitä on taas tullutkaan sorrettua... Huomenna ajattelin ehtiä myös värjäämään hiukseni, tiedossa siis juttua myös kasviväreistä. Pysykää siis kanavalla ja sitä rataa.

MoYoun laatta on saatu miitistä.

2 kommenttia:

  1. Tosi nätti leimaustulos :3, pitäisi korkata omakin MoYou-laatta lähiaikoina..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen kokeilemaan, nää on tosi kivoja :)

      Poista