28.3.2014

Mennään metsään!

Moikka!

Tässäpä lakkaus, joka minun on vain aivan pakko esitellä. Pakko, vaikkei tätä varsinaisesti voi kauniiksi kutsuakaan. Vähän niin kuin päinvastoin. Mutta eikös aina valiteta, että blogeissa esitetään vain yliluonnollisen kauniita ja onnistuneita lopputuloksia? Että tavallinen pulliainen ei voi samaistua maagisen taitavaan kynsitaituriin? Kaikki mukamas fail-lakkauksetkin ovat parempia kuin mihin keskiverto kynsiharrastaja pystyy ikinä itse?

Huoli pois, tavalliset pulliaiset. Tässä on nyt esillä jotain niin karmeaa, ettei sokea mummonnekaan siihen pystyisi. Vaikken olekaan niitä maagisen taitavia kynsitaitureita, koen silti lähes velvollisuudekseni esitellä tämän. 

Liukuvärjäys gone horribly, horribly wrong:




JÄÄ


VÄÄ

:D Mietin vain, että mitä kilin kuttua mulla on päässä liikkunut, kun olen jättänyt tämän tähän vaiheeseen... Tämähän nyt ei näytä edes pimeässä onnistuneelta. En ole koskaan mielestäni ollut mikään erityisen hyvä tekemään liukuvärjäyksiä, mutta ovat ne yleensä sentään vähän onnistuneempia olleet. Visiot olivat taas kerran loistavat, ja olisi tästä varmasti ihan kelpo lakkauksen saanut aikaiseksi, jos olisi vain jaksanut tehdä tuon liu'un siististi. Kai minua sitten vain väsytti sen verran, etten tällä kertaa jaksanut :D Ja koska pelkkä epäonnistunut liukuvärihän ei olisi vielä mitään, ryttäsin kärjet etusormesta ja pikkurillistä. Eikä SIINÄKÄÄN vielä kaikki, vaan lohkaisin puukolla palasen keskisormesta :D Aivan täydellinen esimerkki siitä, miten ihan kaikki todellakin voi mennä pieleen.

Minusta tämä lakkaus oli kaikessa karmeudessaan jo niin upea, että menin ja otin oikein makrokuvankin.




Voisihan tässä varmaan raivotakin, että voi kettu kun tuli tehtyä rumat kynnet ja aaargh on taas tähden asennot minua vastaan ja nönnönnöö, viillän ranteeni auki ja on niin kauhean rankkaa. Mutta minua naurattaa niin paljon etten pysty :D Ja likainen salaisuus: pidin näitä kynsiä kolmatta päivää, toistan, KOLMATTA päivää, että saisin näistä otettua kuvat. Eikä kukaan edes kommentoinut näitä mitenkään, tai katsonut pahasti. Olin vähän pettynyt.

Ai niin, jos jotakuta nyt hirveästi kiinnostaa, niin kaikki lakat ovat OPI:a, alin raita In My Back Pocket, keskimmäin Swedish Nude, ylin Hot & Spicy.

(Ukko kävi juuri olkapään yli kurkkaamassa ja kysyi miksi laitan kuvan näin kuluneista kynsistä :D)

No, paljonko antaisitte pisteitä asteikolla yhdestä kymmeneen?

9 kommenttia:

  1. Mun mielestä nää on nätit! Eihän nyt likukuvärjäyksen välttämättä aina niin pehmeä tarvi olla, noi värit on niin säännöllisesti et toi periaatteessa vois olla tommonen tarkoituksella, siis kolhuja lukuunottamatta.. :D Ihanat noi värit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, määkin tykkäsin väreistä, pitää ehkä koittaa joskus uudestaan ja pyrkiä nimenomaan siihen pehmeään, sulavaan liukuun... :D

      Poista
  2. Jos et olisi sanonut, että sen pitäisi olla (ilmeisen sulava) liukuväri, niin olisin sanonut vaan että onpas upee koristelutyyli :D Nää on nimittäin just kivat, tulee kesä mieleen! (: Ehkei siinä sitä liukuväriä näy, mutta upeat nää on silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOO!! Kehitin siis just uuden koristelutyylin, yhdistää liukuvärjäystä ja teippiraitoja. Olen siis innovatiivinen, enkä epäonnistunut :D

      Poista
  3. Voisivathan nämä paljon pahemmatkin olla! :D Mun liukuvärit näyttää aina jotakuinkin tollaselta, siksi en niitä yleensä teekkään :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan itekin tyytyä jatkossa siihen, että käytän liukuväreihin vain hyvin samankaltaisia sävyjä :D

      Poista
  4. Kasin saat... Nää on oikeastaan hyvät kynnet. Kuka sanoo, että liukuvärin pitää olla semmonen ku se on. Miksei vois nuinki tehä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aattelin ensin, että oot tarkotuksella tehny tällaiset kynnet ja sitte luinki liukuväristä... :D

      Poista
    2. Niin, voihan se toki tarkoituksellakin näin tehdä, itse vain tykkään enemmän sellaisesta hyvin hyvin saumattomasta lopputuloksesta.

      Mutta näköjään mulle sitten kävi niin kuin kaikille muillekin valittajille, lukijat tykkää lopputuloksesta :D

      Poista