24.3.2014

Piristystä maanantaihin

Heippa taasen!

Ja oikein hyvää maanantaita :) Henkilökohtaisesti en ole koskaan oikein ymmärtänyt näitä Karvis-ihmisiä, joille jokainen maanantai on sulaa tuskaa, tai jotain muuta yhtä melodramaattista. Jos tällaisesta arjen puuduttavuudesta puhutaan, niin minusta vaikka keskiviikko on paljon kamalampi, silloin on tehnyt jo monta päivää töitä ja puurtanut joka päivä samalla kaavalla, eikä viikonloppu häämötä vielä lähitulevaisuudessa. Keskiviikkona on myös pitänyt herätä jo monta päivää peräkkäin aikaisin, joten minun logiikallani myös silloin näitä maanantai-virheitä syntyisi paljon herkemmin. Maanantainahan mennään töihin virkistävän viikonlopun jälkeen.

Karvisen kanssa olen kyllä samaa mieltä siitä, että lasagne on parasta ruokaa ikinä. Pitääkin ottaa taas joku päivä projektiksi tehdä oikein kunnon lasagnea pitkän kaavan kautta. Aah, slurps!

Tässä postauksessa ei nyt juuri ole päätä eikä häntää, mutta tarvitseeko sitä aina ollakaan :D Esittelyssä on tasan viikon takainen lakkaus, kynnet, joilla olin ensimmäistä päivää töissä. Kuvat eivät valitettavasti ole erityisen onnistuneita, valo ei vielä aivan riitä siihen, että ottaisi kotiin päästyään kuvat. Onneksi ensi viikolla ollana jo kesäajassa, sen pitäisi huomattavasti taas helpottaa näiden valotuksellisten ongelmien kanssa. Sen jälkeen ongelmaksi jääkin sitten enää aika... Viime viikolta jäi taas yhdet kynnet kuvaamatta, kun en mukamas kerennyt kuvaamaan niitä ennen kuin menivät huonoksi, olivat neljä päivää kynsillä. Samaten en kuvannut ainuttakaan meikki- tai hiuskuvaa, vaikka melko onnistuneita teoksia tein näilläkin saroilla. Mutta ehkä tämäkin ongelma helpottaa vastaisuudessa, kunhan ensin vähän rutinoidun tähän vähäisempään vapaa-aikaani.





Jos sitä sitten siirtyisi epämääräisistä höpinöistä itse kynsiin. Halusin välillä tehdä jotain muuta kuin suoralinjaista color blockingia, joten päädyin tekemään tällaiset puolipallerot. Ja kun kerran pääsin alkuun pinttyneiden tapojeni rikkomisessa, pistin saman tien ihan ranttaliksi ja rajasin kuviot valkoisella mustan sijaan! Aikamoista. 

Pohjalla on ensin pari kerrosta sinistä, Essien ihanaakin ihanampaa Lapiz Of Luxurya. Minulla on sellainen tunne, että olen kertonut tämän tarinan ennenkin tässä blogissa, mutta pieni kertaus ei ole koskaan ollut pahasta. Himoitsin tätä lakkaa vuosia, jo silloin kun Essietä ei Suomessa myyty kuin erinäisissä kauneushoitoloissa. Ja tietysti netin ihmeellisessä maailmassa, rapakon takaisissa ihmekaupoissa, johon tällaisella luottokortittomalla ei silloin ollut mitään asiaa. Niinpä tyydyin vain ihastelemaan ja huokailemaan ja haaveilemaan. Kunnes sitten kävi sellainen ihastuttava asia kuin Essiedein tulo Anttiloihin. Voi sitä riemun päivää! Kyllä oli pieni Armi onnessaan. Ja ensimmäinen omistamani Essie oli sitten juurikin tämä Lapiz of Luxury. Hyvä ostos :)

Pinkki on Chin Glazen Life is Rosy, oikein mukava lakka sekin. Kuviot olen tehnyt ihan vapaalla kädellä, koska teippien saksiminen muotoon on ihan pyllystä. Vähänhän siinä tulee epäsymmetrisyyttä, mutta ei oo niin justiinsa. Ja tuolla valkoisella akryylimaalilla voi sitten paikkailla isoimpia virheitä.

Olen myös matannut sinisenä näkyvät pinnat, mutta kontrasti matan sinisen ja kiiltävän pinkin välillä ei harmikseni juuri näistä kuvista käy ilmi. Tai no, eipä se oikein luonnossakaan näkynyt :D Olisi pitänyt saada joku ekstrakiiltävä kaveri. Tai vaikka glitteriraja valkoisen sijaan.






Mites lukijoiden maanantai on lähtenyt käyntiin?

7 kommenttia:

  1. Tennispallot! Tosi hauskan näköiset lakkaukset :D Mäkään en oo ikinä ymmärtänyt sitä maanantaivinkumista, musta tiistai on kaikista pahin! Täällä on ollut aivan mahtimaanantai, flunssa on hellittämässä ja pääsin kampaajalle hemmoteltavaksi <3 Hiukset oli viimeksi värjätty joulukuussa, eihän tässä vielä mikään kiire ollutkaan... :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no nyt ku sanoit niin aika moiset tennispallothan nää kyllä on :D

      Poista
  2. Mulle maanantait on kivoja päiviä, vaikka toki vkonloppu vois olla pidempikin... Ihana lakkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no viikonloppuhan nyt vois olla vaikka kuuden päivän mittanen, en pistäis pahakseni :D

      Poista
  3. Mielettömät! :)

    Maanantai on ohi, olen siitä iloinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta nyt ollaan jo keskiviikossa, siinä pahimmassa kaikista :D

      Poista
  4. Jotenkin mulle tuli ekana mieleen pepsi, kun näin nämä... :D Hienot kynnet (:

    VastaaPoista