26.3.2015

Hibernaatio

Hei vaan.

Kenellekään ei varmaan ole tullut mitenkään yllätyksenä se, että tässä blogissa on ollut hivenen hiljaista lähes koko kuluneen armon vuoden 2015. Aluksi kuvittelin että se on jotain varsin nopeasti ohimenevää, dippaväsymystä tai jotain vastaavaa, mutta tiedättekö, se ei vain suostu millään menemään pois. En tiedä mikä tässä mättää, mutta takki on aivan täysin tyhjä. Hämmentävä tilanne kaikenkaikkiaan, koska minulla kuitenkin on valtava halu blogata ja kirjoittaa ja tehdä hienoja juttuja tänne, mutta sitten kun pitäisi siirtyä sanoista tekoihin, ei tule tehtyä mitään. En tiedä oikein mitä tämän kanssa tekisin, ja olen yrittänyt välttää tätä blogin tauolle pistämistä koko ajan, koska en vain haluaisi, mutta tässä vaiheessa on kai pakko kokeilla sitäkin, koska en enää keksi mitään muuta mikä voisi auttaa.

Olisi ehkä sittenkin pitänyt osallistua siihen ablecs:ään :D

Tällä hetkellä on siis ajatuksena pitää vain ihan pikkiriikkinen tauko, hengähtää ja olla ahdistumasta siitä, ettei jostain syystä jaksa blogata. Lauantaiksi on vielä tulossa pientä tilannekatsausta Pannuprojektiin, sen jälkeen suunnitelmissa on palata eetteriin viikolla 16. Katotaan kuin muikkelin käy.

Bonuksena kuva siitä, kuinka lennokasta luova ajatteluni tällä hetkellä on.



10 kommenttia:

  1. Toivottavasti tauon pitäminen virkistää! :)

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti tauko antaa lisää voimaa ja ideoita! <3

    VastaaPoista
  3. Hei tän mä tiiän! o/
    Antoisaa lomailua, kyllä se siitä kuule vielä. :)

    VastaaPoista
  4. Upea lakkaus! Ja hei, onko ihme jos takki on tyhjä, ku oot suorittanu just opinnot loppuun? Monen vuoden työ purkissa. Oot ansainnu lepoa ja blogitauon. Ota rennosti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! eihän tuossa lakkauksessa sinänsä mitään vikaa ole, ei vaan löydy mitään intoa/aivokapasiteettia tehdä mitään luovempaa, mikä alkaa pikkuhiljaa ärsyttää ainakin itseäni.

      Poista
  5. Voih, toivottavasti löydät uutta energiaa bloggaamiseen! Itsekin pidin juuri pientä taukoa, ja se kyllä piristi kummasti :) Hyvää lomailua! <3

    VastaaPoista