5.3.2015

Liebster-award

Sain taas tällaisia haasteita, nämä ovat kivoja :) Viveka esitti kiperiä kysymyksiä, tapojeni mukaisesti minä en kuitenkaan esitä lisäkysymyksiä kenellekään. Eikä vähintään siksi, että likipitäen kaikki tuntemani blogit on jo haastettu :D

Kaiken löpinän keskellä on piristeenä kuvia kivistä. Tiedä sitten onko tästä vedettävissä jotain freudilaisia johtopäätöksiä, mutta minä tykkään isoista kivistä. Näkisittepä kuvakansioni Islannista, siellä ei mitään muuta olekaan kuin kuvia lampaista ja kivistä :D

Asiaan.

1. Miten muut ihmiset (lähipiiri, puolitutut jne.) suhtautuvat bloggaamiseesi?
Ukkoni mun oli itse asiassa se viimeinen sysäys, joka ylipäätään sai minut perustamaan koko blogin. Ja vieläkin samainen Ukko jaksaa aina kannustaa ja auttaa ja ymmärtää, mikä on tietysti vallan mahtavaa. Ukon lisäksi blogistani tietää ainakin osa perheestäni ja kourallinen kavereita, kaikkien reaktio on ollut sellainen kiinnostunut 'aijaa'. Kukaan ei ole millään lailla vähätellyt tätä hommaa, mistä olen erittäin kiitollinen, koska onhan tämä aikamoista humpuukia loppujen lopuksi :D




2. Mitkä ovat oudoimmat hakusanat, joilla blogiisi on tultu?
Ainakaan omiin silmiin ei ole osunut mitään oikeasti tosi outoja hakusanoja, eivätkä nämä bloggerin tilastot näytä kuin kaikkein suosituimmat hakusanat. Ilmeisesti kirjoitan sitten niin asiallisia juttuja, ettei tänne vain yksinkertaisesti päädy millään oudoilla sanoilla...

Outona, varsinkin blogini pääasiallisen aihepiirin huomioon ottaen, voisi tosin varmaan pitää sitäkin, että ylivoimaisesti suosituimmat hakusanat liittyvät kasviväreihin, jonkinlaisella 'kasvivärit hiukset' kombolla päädytään tähän blogiin joka ikinen päivä useita kertoja.


3. Voisitko joskus kuvitella bloggaavasi aivan jostakin toisesta aihealueesta kuin nyt?
Ehdottomasti. Blogi on minulle ensisijaisesti paikka, jossa voin purkaa tarvettani kirjoittaa ja toissijaisesti paikka, jossa voin höpistä muiden samanhenkisten kanssa. Kynsilakkoja tai meikkejä ei tarvita kumpaankaan, ne ovat vain mukava bonus. 




4. Mitä vihaat kaikista eniten?
Viha on kauhean vahva sana, en tiedä vihaanko varsinaisesti yhtään mitään. Toki on olemassa monia asioita, joista pidän vähän vähemmän intensiivisesti, mutta en yleensä tuhlaa energiaani suoranaiseen vihaamiseen. Jos nyt jotain pitää sanoa, niin itsensä korostaminen muita vähättelemällä on suhteellisen ärsyttävää.

5. Mitkä ovat viisi sinulle kaikista tärkeintä asiaa maailmassa (ihmisiä ei lasketa)?
Parisuhde - Hähä, kiersin sääntöjä enkä sanonut Ukkoa. Mutta onhan se nyt aivan uskomattoman tärkeää, että vierelläni kulkee ihminen, joka jaksaa minua vioistani huolimatta, on aina mukana typerissä suunnitelmissani, lohduttaa, naurattaa, tukee ja kuuntelee kaikkia tarpeen mukaan. Olisin varmaan järkeni menettänyt ilman.

Unelmat - Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, minähän en ole saavuttanut elämässäni vielä juuri mitään :D Unelmoin kuitenkin joskus saavuttavani monia, monia asioita, on sellaisia pieniä ja vähäpätöisiä unelmia ja sitten sellaisia vähän suurempia. Niitä kohti tässä vähitellen kuljetaan, ja myönnettävä on että välillä tuntuisi vähän merkityksettömältä nousta sängystä aamuisin, jos mitään tavoitteita ei olisi.

Koti - Minä olen ihan kauhea kotihiiri. Kotona saa olla ihan rauhassa ja tehdä ihan mitä haluaa. Kotona on tärkeiden ihmisten seurassa ja rakkaiden asioiden ympäröimänä. Ei huono.

Luonto - Opiskelin ympäristöalaa, harrastin yli vuosikymmenen partiota ja yhä edelleen käyn tuolla metsissä käyskentelemässä mahdollisuuksien mukaan. Eikä rakkauteni rajoitu vain suomalaiseen kansallismaisemaan, vaan arvostan kaikenlaista luontoa ympäri maapallon. Minä haluan ainakin tehdä oman osani sen puolesta, että jälkipolvetkin pääsisivät kokemaan koskemattoman luonnon henkeäsalpaavan kauneuden ja mieltäeheyttävän rauhallisuuden.

Minä - Tämäkin on sääntöjen kiertämistä, en ole tässä henkilönä vaan ikään kuin konseptina. Koska jos minä en olisi oman elämäni tärkeimpien asioiden joukossa, niin olisihan se vähän surullista. Itserakkaus, paras rakkaus.




6. Ruoka, jota ilman et voisi elää?
Pasta. Pasta kaikissa muodoissaan. Pastaa päivittäin. Olen kyllä hyvin tietoinen siitä, ettei pasta välttämättä ole sitä kaikkein terveellisintä ruokaa, mutta ei kiinnosta, se on liian hyvää. Ehdottomasti parhaimmillaan pasta on lasagnessa ja rakkaudella kokoon keitetyn (kirsikka)tomaattikastikkeen kanssa. En ole kyllä toistaiseksi nähnyt vielä sellaistakaan päivää, etteikö juustoinen kermakastikekin kelpaisi. Tagliatellea, täydellisesti paistettua lohta ja iso klöntti Roqueforta kermakastikkeessa, oh, oh, oh ♥

Parhaimmat pastalaadut ovat jo edellämainittu tagliatelle ja farfalle. Ukko jaksaa aina nillittää siitä, että miksi pitää ostaa kaapit täyteen erilaisia pastoja, kaikki ne kuitenkin maistuvat samalta ja tavalliset makaroonit ovat halvempia ja nönnönnöö. Olen vahvasti eri mieltä, maku ei suinkaan ole sama kaikissa, mutta sitäkin tärkeämpää on pastan muotoilu ja sen soveltuvuus erilaisiin ruokalajeihin. Kuvitelkaapa vaikka edellämainittu kermainen lohikastike fusillien kanssa, ei se vain toimi. Penne saattaisi vielä juuri ja juuri mennä, mutta kyllä tagliatelle on ehdottomasti se paras vaihtoehto. Sama ihanaisten uunissa haudutettavien lohturuokien kanssa, makaroonien kanssa ne ovat vain arkista, tylsää makaroonilaatikkoa, mutta pistäpä farfallea makaroonien tilalle niin heti on edessäsi makuhermoja hivelevän gourmet pastavuoka.

Terveen itsetunnon omaavana kypsänä aikuisena voin myös rehellisesti myöntää, että kaikki ruoat maistuvat kolmesataa kertaa paremmilta nalle-pastalla höystettynä. Miksi, oi miksi syödä tavallista makaroonia, kun voit syödä hirmuisen söpöjä nallen muotoisia makarooneja? Joku aakkospasta, hirmu tylsää, et kuitenkaan kirjoita niistä mitään muuta kuin oman nimesi ja kaikki tuplaweet ja pehmeät beet ja zetat ovat vain tiellä ja tekisi mieli heittää ne suoraa päätä roskiin. Saati rakettispagetti, miten se muka edes muistuttaa rakettia? Mutta nalle-pasta, siitä riittää huvia jokaisella syöntikerralla. 

Ja koska saivartelu on vielä pastaakin suurempi intohimoni, mainittakoon että teknisesti ottaen en voisi elää ilman mitään ruokaa. Ehe ehe :D

(Kyllä, kirjoitin juuri yli 20 riviä tekstiä pastasta. Ehkä sitten ruokablogi pystyyn jos kiinnostus kosmetiikkaan lopahtaa?)





7. Onko poliittinen kantasi enemmän oikealla vai vasemmalla, miksi?
Vasemmalla, mutta ei mitenkään radikaalisti. Minun näkemykseni mukaan valtion tulee pitää omistaan huolta, silloinkin kun näillä menee henkilökohtaisesti vähän huonommin. Tasa-arvo on hieno asia, mutta ei tasapäisyyteen asti.

8. Mitä mieltä olet ydinvoimasta?
Tämä on aihe, josta voisin paasata vaikka kuinka pitkään, mutta koska olen juuri jauhannut esimerkiksi pastasta enemmän kuin kukaan jaksaa yhden eliniän aikana lukea, tyydyn sanomaan vain lyhyesti ja ytimekkäästi että kannatan.




9. Mitä mieltä olet piratismista tai Piraattipuolueesta?
Piraattipuolue, sekalaista yhden asian sakkia, joista suurin osa ei tajua politiikasta mitään. Piratismi, tapa riistää tekijöiltä elantonsa. Ymmärrän sinänsä miksi sitä tehdään ja osa jopa perustelee asiaa semikunnioitettavalla isojen yhtiöiden boigotoinnilla (jotka puolestaan riistävät niitä alkuperäisiä tekijöitä), mutta ei.

10. Oletko jo henkisesti valmistautunut tämän kevään eduskuntavaaleihin?
Miten eduskuntavaaleihin valmistaudutaan henkisesti? :D Mutta en ole ainakaan valmistautunut siten, että vielä tietäisin ketä äänestän. Olen vaihtanut vaalipiiriäkin, joten en voi vain äänestää niitä vanhoja tuttuja. Perehdyn asiaan tarkemmin kunhan huhtikuu lähestyy.


11. Mikä on elämän tarkoitus?
Nauttia kyydistä.

5 kommenttia:

  1. Ihanaa, että otit haasteen vastaan! :) Näitä on niin hauska lueskella, varsinkin silloin kun on itse tehnyt kysymykset :'D

    Mä olen myös suuri pastan ystävä, mutta en ikinä kermakastikkeiden kanssa! Niin tiedän tuon tunteen, että kaapit on täynnä erilaisia pastapaketteja, mutta meillä menee niin päin, että tuo toinen puoliskoni on se suurempi fanaatikko, eikä mun kaapissa ikinä ole kuulemma juuri sitä oikeaa laatua :D Suurimpia pastalemppareja ovat tomaatti-kesäkurpitsapasta, pinaatti-pestopasta ja (kliseisesti) avokadopasta <3

    Mäkin vaihdoin vaalipiiriä vasta ja mua ärsyttää suunnattomasti kun täällä nykyisessä ei ole edes koko puoluetta, jota olen aikaisemmin äänestänyt! Tuskastuttavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkurpitsa ja pinaatti ovat kyllä myös melkoisia herkkuja pastan kanssa! Sen sijaan tosta avokaadopastasta en niin välittänyt. Ei se nyt pahaakaan ollut, mutta lähinnä tuli sellainen meh-tunnelma, että mistä tässä nyt oikein kohkataan... Ehkä pitäisi tehdä joskus uudestaan ja katsoa onko mieli muuttunut.

      Mullakin on nyt kauhea pohdiskelu ton puoluen suhteen, että pitäiskö mennä vanhalla tutulla vai kokeilla jotain muuta välillä... Tosiaan kun tää vaalipiirikin on uusi, pitää katsoa onko täällä edes mahdollisuutta päästä läpi mun puolueilla :D

      Poista
  2. Vähän erilainen haaste, tosi tiukkoja kysymyksiä, joihin kaikkiin en olisi itse todellakaan tiennyt, mitä vastata! Selvisit hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että pari iltaa tässä meni kun näihin vastasin :D Tiukkoja kysymyksiä tosiaankin!

      Poista
  3. 8 Casino Restaurants Near Harrisburg, PA | Mapyro
    Looking for Casinos Near Harrisburg, PA near 용인 출장마사지 Harrisburg, PA? · 10. Wazuzu: Mohegan Sun · 9. Sycuan Casino & Resort: 김천 출장안마 Casino at Charles Town 동두천 출장샵 Races · 성남 출장샵 8. Tuscany: 경산 출장마사지 Mohegan

    VastaaPoista