21.4.2014

Minut on haastettu!

Jee!

Ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen, sitten irc-gallerian, minut on haastettu kiertohaasteeseen. Olen niin innoissani, ettei varmaan ole edes laillista :D Haasteen antoi Viveka, kiitos sinulle!

Haaste: * Kerro 11 paljastusta itsestäsi. * Vastaa haastajan 11 kysymykseen. * Keksi 11 kysymystä haastetuille. * Valitse 11 bloggaajaa, jolla on mielellään alle 200 lukijaa/seuraajaa. * Kerro ketkä olet haastanut ja linkitä heidät. * Ei takaisin haastamista

(Aion kyllä olla niin hannari, etten haasta ketään...) 

1. Olen evoluutiossa useita muita edellä: varpaani ovat osittain kasvaneet yhteen.

2. En osaa viheltää. 

3. Minulla ei ole ajokorttia. 18-vuotiaana olin aatteellisesti paljon mustavalkoisempi, ja asuin pikkukaupungissa, jossa autolla ei tee juuri mitään. Olisin vielä kaiken lisäksi joutunut maksamaankin kortin itse. Ennen ajokorttiuudistusta meinasin kyllä kortin hankkia, koska pikkusiskonikin täytti silloin 18 ja isän oli tarkoitus opettaa meitä molempia. Homma jäi kuitenkin siihen, että isälle ei myönnetty opetuslupaa minun kohdalleni, koska emme kuulemma ole perheenjäseniä.

4. Tavoitteenani on valmistua vielä tämän vuoden puolella ympäristötekniikan diplomi-insinööriksi.

5. Kärsin kroonisesta vauvakuumeesta.

6. Harrastin 15 vuotta partiota, mutta lopetin pitkän välimatkan ja ikäni vuoksi. Aikuisena partio on lähinnä aktiviteettien kehittämistä muille, itse ei pääse niistä enää niin nauttimaan. Mainio harrastus kyllä silti, edelleenkin tulee välillä ikävä.

7. En ole koskaan käynyt Ikeassa, enkä aio koskaan käydäkään, jos se vain on itsestäni kiinni.

8. Haluaisin asua maalla, kaukana naapureista, ja pitää pihalla ankkoja, kanoja ja lampaita. Ehkä joukkoon mahtuisi myös vuohia ja aasi.

9. Pelkään hissejä. Eritoten sitä, että ne jäävät jumiin.

10. Pikkutytöstä asti Afrikka on herättänyt minussa suurta kiinnostusta. Joskus toivoisin vielä pääseväni työskentelemään mantereen ihmisten ja luonnon hyväksi, joko palkattuna tai vapaaehtoisena.

11. Olen armottoman koukussa tähän peliin

Ja Vivekan kysymykset:

1. Miksi bloggaat?
Minulla ei juuri ole kavereita, jotka olisivat kiinnostuneita blogini aihepiirin asioista, täällä on siis hyvä purkaa kosmetiikan aiheuttamaa ilostusta. Pidän myös valtavasti kirjoittamisesta.

 2. Jos saisit valita vain yhden, niin söisitkö loppuelämäsi lihaa, kalaa vai kanaa?




Kalaa. Olin vuosia kasvissyöjä, hetken jopa vegaani, enkä edelleenkään syö kovin paljon lihaa. Kanaakin välttelen, broilerin tuotannossa on mielestäni suurimmat eettiset ongelmat. Vapaasti kasvanutta kalaa kuitenkin syön mielelläni.

 3. Mitä mieltä olet oikeinkirjoituksen tärkeydestä kaunes- ja lifestyleblogeissa?

Oikeinkirjoitus on aina tärkeää, oli media sitten mikä hyvänsä. Virheitä vilisevää tekstiä on ärsyttävää lukea, huomio kiinnittyy vain niihin virheisiin eikä itse tekstin sanomaan. Voin kuitenkin hyväksyä pienen yleiskielen ja murteiden käytön, en koe että ne ovat rinnastettavissa oikeinkirjoitusvirheisiin.






Ja kyllä, varmasti minullakin niitä virheitä välillä esiintyy :D

 4. Mikä on naurettavin nimi, jonka olet kuullut annettavan lapselle?

Minulla on kaukaisia sukulaisia, joiden lasten nimet ovat Päivänsäde ja Myrskytuuli. Tähän voisi jo sanoa että raukkaparat... Toisaalta, myös kaikenmaailman Jessica Alexandrat ovat mielestäni harvinaisen typeriä.

 5. Lempikirjasi, miksi?

Tähän, kuten myös seuraavaan, on kovin vaikeaa vastata, ei ole olemassa sellaista yhtä ylitse muiden nousevaa kirjaa. Ja kierrän sääntöjä sen verran, että valitsen tähän trilogian, Robin Hobbin Näkijän tarun. Huikean hieno ja monisyinen fantasiataru, jossa on upeita henkilöitä ja kaikkien karujen kohtaloiden jälkeen kuitenkin onnellinen loppu. En kyllästy näihin koskaan, vaikka kuinka monesti lukisin.

 6. Lempielokuvasi, miksi?

Pitkällisen harkinnan jälkeen päädyin valitsemaan tähän Pitkä kuuma kesä. Ihastuttava hyvän mielen sekoiluleffa, joka jaksaa kymmenienkin katselukertojen jälkeen hymyilyttää. Muita ehdokkaita tälle kunniapaikalla olivat muun muassa Brokeback Mountain ja Leijonakuningas.

 7. Kerro kaksi urheilulajia, joita et ikinä voisi harrastaa. Perustele.

Ratsastus, koska olen allerginen hevosille ja autourheilu, koska en näe siinä mitään kiinnostavaa.

 8. Jos sinun pitäisi elää vuosi yksin asunnossa, josta et saisi poistua, mutta saisit tilattua asuntoosi mitä vain, miten käyttäisit tämän vuoden?

Voisin varmaan yrittää tehdä jotain kehittävää, kuten opiskella uuden kielen tai opetella meditoimaan tai jotain muuta vastaavaa, mutta todennäköisesti se menisi vain sohvalla löhöämiseksi, telkkarin katseluksi ja sipsien syömiseksi :D

 9. Mikä on lempitekemisesi?

Ukon kainalossa kivan leffan katselu ja herkkujen mässyttäminen. 

 10. Inhokkijulkkiksesi, miksi?

Johanna Tukiainen. Monessa mielessä itsestään liikoja luuleva tyrkky.

 11. Mitä mieltä olet tämän hetken vallitsevasta fitness-kulttuurista? Esim. televisiosta pyörivästä Jutta ja superdieetit -ohjelmasta.
Tietysti hienoa että ihmiset pitävät itsestään ja kehostaan huolta. Ärsyttää kyllä kaikenlaiset rahka-annoskuvat ja strong is the new skinny -hommelit.

8 kommenttia:

  1. Olipa hauskaa luettavaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä haasteita on kiva lukea, tutustuu blogin pitäjäänkin ihan erilaisella tavalla :)

      Poista
  2. Kiva, että teit tän, tykkäsin lukea! :) (Jessica Alexandrat sai aikaan naurahduksen - olen niiin samaa mieltä)

    VastaaPoista
  3. Näitä on niin hauska lukea:)! Oon muuten ihan samaa mieltä noista Jessica Alexandroista! :D Musta on ihan urpoa antaa jollein perisuomalaiselle ipanalle just joku Jessica Hämäläinen tms:D Pitäiskö sit vielä oikein fiinisti lausua se jenkkiläsittäin?

    Ps. Krooninen vauvakuume kuulostaa aika vakavalta sairaudelta ;o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krooninen vauvakuume on hengenvaarallista.

      Poista
  4. Ahhahhaa, alkaa nuijiko mua, mutta mun lempipuuhaa oli aikoinaan lukea sunnuntain Hesarista Kastetut -palstaa ja nauraa itseni aivan tarviolle. :D Muissakin yhteyksissa ja jopa kaveripiirissa on sellaisia nimivalintoja tullut vastaan, etta voi hyvaa paivaa.. lapsiparat! (Pakko mainita mm. ikisuosikkini Tim-Antti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin tykkään hieman harvinaisemmista nimistä, sellaisista joita ei tule joka toisella vastaan (ylläri kun omakin nimi on tällainen) mutta osalla tuo individualismin tavoittelu menee kyllä jo vähän liian pitkälle :D

      Tim-Antti on kyllä aika komee nimi!

      Poista