24.4.2014

Mangoa ja pajunkissoja

Huomenta!

Brasilialaiset ovat saapuneet luokseni. Itse asiassa he saapuivat jo viime viikolla, ja ehdin käyttämäänkin sekä keltsua että persikkaa, kuviin asti ne eivät vain valitettavasti koskaan päätyneet. Tein sitten niin, että otin man-gon käyttöön heti uudestaan, koska se jos kuka ansaitsee sen. Tykkään tästä jopa enemmän kuin cope-acabanasta, jota en olisi kuuna päivänä uskonut. Olen pitkään etsinyt haaleaa persikan väristä kynsilakkaa, tämä yksilö kattaa tarpeeni ja toiveeni täydellisesti. Man-go, I love you ♥

Man-gon kaveriksi pääsi myös uusi hankinta, Grand Canyon Sunset. Aina vaan jotenkin päädyn näihin murrettuihin, likaisiin ja tunkkaisiin sävyihin... Ei siinä, tykkään niistä ja mielestäni ne sopivat minulle mainiosti, mutta välillä (varsinkin näin auringonpaisteen ja keväisen linnunlaulelun keskellä) tekisi mieli jotain raikkaampaakin. Voimme siis todellakin todeta minun saaneen vakavan auringonpistoksen, kun niitä valkoisia ja vaaleitakin olen huomannut himoitsevani. Tai no auringonpistos, pyh, aikamoista aliarviointia. Lobotomia tämä on.





Onnistuin kuin onnistuinkin näköjään tekemään pääsiäiskynnet, vaikka tarkoitus ei ollut :D Niin sitä vaan alitajunta kuitenkin otti ohjat käsiinsä ja laittoi minut maalaamaan pajunkissoja. En enää edes tiedä, mikä alkuperäinen idea oli. Onneksi noista tuli ihan kivan näköiset, ei haitannut.

Sen sijaan Grand Canyon Sunset EI ollut kivan näköinen poistamisen jälkeen. Hrr. En osannut edes kuvitella että voisi jättää niin pahat värjäymät, koska tämä ei kerran ole rehellinen punainen, eikä edes mikään hirmuisen pigmenttinen kaveri. Onneksi nämä värjäymät eivät kuitenkaan olleet niin pahoja, että joutuisin seuraavan kuukauden katselemaan punajuurisormia.





Blogissa on pienoinen ulkoasunmuutos menossa, varmaan vielä vähän säädän taustan värejä, en ole täysin tyytyväinen. Ja banneri menee vaihtoon, kunhan jossain vaiheessa vain ehdin tehdä tuon uuden yritelmän loppuun. Ehkä siis jo ensi jouluna.

Viimeksi kyselin pinkkien lakkojen kannatusmääriä, kuinka moni sitten tykkää oransseista lakoista?

MINÄ!

8 kommenttia:

  1. Mää tykkään kaikista väreistä. No, okei, mustasta en välitä... :D Hienot kynnet! Piristävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustissa kynsissä varsinkin on jotain tosi synkkää, ei tule itsekään pidettyä kovin usein.

      Poista
  2. Kauniit lakkaukset, ja pajunkissoja minäkin oon siellä näkevinäni. :)

    Tykkään kyllä oranssista, mutta sen kaikki sävyt ei tunnu toimivan itselläni, joten en ehkä usein kulje oransseissa... Vaikkakin tykkään siitä kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Totta kyllä, oranssi ja toinen ikisuosikkini keltainen ovat kyllä sellaisia värejä että taitavat riidellä aika monen ihonsävyn kanssa...

      Poista