20.4.2014

Perhosniitty

Heippa!

Millaisissa merkeissä pääsiäinen on lukijoiden keskuudessa sujunut? Itse kävin Ukon kanssa kävelemässä ympyrää Repoveden metiköissä, oli oikeinkin mukavaa. Tosin ihan yhtä ihanaa oli tulla kotiin ja lösähtää sohvalle :D Käveltiin hyvinkin ylämäkivoittoista reittiä, nyt olo on melko jumiutunut. Unikin maistui viime yönä omassa sängyssä, edellinen yö kuunneltiin jotain lintuja, jotka kuulostivat ihan Ronja Ryövärintyttärestä tutuilta ajattaroilta. Ehkä kaakkureita?

Loppupääsiäinen taitaakin sitten sujua ihan vain löhöämisen ja rentoutumisen merkeissä. Mieli on ainakin ihanasti tyhjentynyt metsäilyn jälkeen, on vain raukea ja onnellinen olo :) Suosittelen aivan varauksettomasti kaikille pientä kävelyretkeä metsiin, vaikkei pitempiä vaelluksia jaksaisikaan tehdä. Parempaa ei olekaan.

Ja niin. Onnistuin myös tuolla hämyisissä metsissä polttamaan naamani ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Sellaista se vaan on, tämän aneemista vamppyyriä muistuttavan ihonsävyn kanssa. Olen onnistunut palamaan jopa ikkunan läpi. Useasti. Tästä se siis taas lähtee, loppukesän kestävä auringon välttely. Nähdään loppusyksystä!

Mutta itse kynsiin. Minulla oli, taas kerran, aivan tajunnanräjäyttävän upea visio. Ehkä ihan niin upeaan lopputulokseen en päässyt, mutta aika hienot näistä kuitenkin tuli. Varsinkin tuosta oikeasta kädestä, tein siitä hieman erilaisen kuin vasemmasta, joka valmistumisen jälkeen ei tuntunutkaan kovin hienolta. Visio siis oli, että aksenttikynsissä olisi valkoisella pohjalla useita värikkäistä perhosleimoja, ja muissa kynsissä vaalealla pohjalla perhossiirtokuvia. Aksenttikynnet onnistuivat oikeinkin mainiosti (mitä nyt leimojen kohdistamisen osaamisesta olisi voinut olla esteettistä hyötyä) mutta siirtokuvat tekivät kokonaisuudesta kovin levottoman, tähän tapaan:




Päätin siis toiseen käteen jättää siirtokuvat laittamatta ja korvata ne strasseilla. Sanoisin että mycke bättre.






Tässä oikeassa kädessä leimojen kohdistaminenkin onnistui paremmin. Vaikka toki idea olikin saada noita perhosia vain sinnetänne ympäriinsä lentelemään, niin ovat ne silti kivempia näin hieman hajallaan, kuin yhdessä klöntissä. 

Valkoinen lakka on Essien Blanc ja muissa kynsissä on pohjalla China Glazen Sea Spray kelmutettuna Blancilla. Värimaailma oli mielestäni erittäinkin onnistunut. Mietin vain, että missä vaiheessa tällaiset valkoiset ja vaaleat ja ei-minkään-väriset lakat alkoivat kiinnostaa minua näin paljon :D Ostin jopa sen don't bossa nova me aroundin, ja jätin upean AmazON... AmazOFFin kauppaan nyyhkyttämään. Olen tainnut naaman palamisen lisäksi saada myös auringonpistoksen.




Konadin sininen leimauslakka voisi vaikka kasvattaa siivet ja lentää jorpakkoon. Tai vaihtoehtoisesti syttyä itsestään palamaan. Levisi joka ikisessä kynnessä. Tämä ei VOI johtua minun puutteellisista kyvyistäni.



5 kommenttia:

  1. Värimaailma on ihana näissä kynsissä ja aksenttikynnet tosi hienot...

    VastaaPoista
  2. Kauniit kynnet:) Tosi söpöt perhoset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ois myös haaste sulle!

      http://nail-it-to-the-ground.blogspot.fi/2014/04/haaste.html

      Poista
    2. Hei kiitos! Olen aina salaa haaveillut että joku haastaisi mut mukaan näihin :D

      Poista