30.4.2014

Vappumeikkiohjeistus

Töttöröö!

Klara vappen ja mitä näitä nyt on. Tänään vuorossa tämän blogin ensimmäinen ohjeistus oikein kuvien kanssa vaihe vaiheelta, olkaatten hyvät.

(Olen erittäin tietoinen siitä, että tämä ohjeistus saattaa tulla hieman myöhässä. Puolustuksekseni sanottakoon, että täällä teekkarien luvatussa maassa Wappua vietetään jo kolmatta viikkoa, eikä aina voi pysyä perässä siitä, mitä normaalit ihmiset ovat tekemässä :D Ja jos ei muuta, niin voihan tätä ohjeistusta käyttää hyödyksi sitten vaikka ensi vuonna!)



Alkuun pohjustin luomen Urban Decayn Primer Potionilla, sillä ainoalla ja oikealla. Sen jälkeen lähdin työstämään ulkonurkkaa mattaisella keskivihreällä Coastal Scentsin original-paletista. Käytetty muoto riippuu tietysti jokaisen omasta silmän muodosta, tarkoituksena on kuitenkin implementoida jonkinasteista v-muotoa siten, että vihreä ei peitä koko ulkonurkkaa edes silmän ollessa auki.

(En muuten yleensä aloita silmien meikkausta ripsiväristä, nämä kuvat olen kuitenkin ottanut työpäivän jälkeen joten sitä sattui siellä jo valmiiksi olemaan.)


Seuraavaksi käytetään pirtsakkaa kanariankeltaista, omani on Benettonin Lemon Pie. Keltaisella täytetään loput liikkuvasta luomesta, aivan sisänurkkaa lukuunottamatta. Keltainen saa kevyesti mennä myös vihreän päälle, eikä tässä vaiheessa tarvitse vielä niin välittää häivyttämisestäkään.



Häivyttäminen tapahtuu sitten vaalealla turkoosilla. Tässä on käytetty melko mattaista versiota Beauty UK:n nimettömästä paletista. Turkoosia levitetään siis kevyellä kädellä luomivakoon, keltaisen ja vihreän taitekohtaan. Tässä vaiheessa olen häivyttänyt myös vihreän ylemmäs kulmaluulle. (Mitään tummaa väriä siellä luomivaossa ei ole, minulla on vain silmät niin syvällä että tässä kuvakulmassa sinne muodostuu varjo.)



Seuraavaksi lisätään ärtsypinkkiä sisänurkkaan. Käyttämäni pinkki on Coastal Scentsin original-paletista. Häivytys keltaisen kanssa saa olla aika maltillinen, ja ronskimpi mentäessä kulmavakoa ulommas kohti vihreää.



Sitten siirrytään voimakkaisiin shimmer-sävyihin mattaisten vastapainoksi. Lisäsin erittäin haaleaa laventelinliilaa Viva la Divan Absolutely fabulous eyes -paletista kulmaluulle, kevyesti vihreän päälle.



Samasta paletista keskisinistä alaluomen ulkonurkkaan ja aiemmin esiteltyä ärtsypinkkiä sisänurkkaan. Pinkit osiot voi joko yhdistää keskenään tai laittaa väliin hohtavaa valkoista, jos haluaa enemmän säihkettä.



Loppusilauksena paksumpi kerros ripsiväriä ja sisärajaukset. Vähemmän albiinot voivat toki käyttää rajaukseen myös mustaa, itse kätin tummanruskeaa. Rajauksen voi toki tehdä myös yläluomelle, itse halusin jättää väreille tilaa.


Että semmoinen väripläjäys :) Mitäs tykkäsitte?

Tarkoitukseni oli esitellä myöskin toinen silmämeikki, mutta siinä kävi niin että pääpaino piti olla irtoripsissä, ja ripsiliimani oli kuivunut purkkiinsa... Ehkä esittelen niitä kuvia sitten jossain epäonnistuneimmat hetkeni -postauksessa :D

6 kommenttia:

  1. Tosi hauska meikki:)! Itsekin ajattelin tänään väsätä jotkin oikein kirkkaat ja värikkäät vappumaalit naamalle. Oikein kivat nuo vaihe-vaiheelta-kuvat! Pitäisiköhän uskaltaa pois omalta mukavuusalueelta ja kokeillä tuollaista värijakoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Äkkiä näihin värikkäämpiinkin meikkeihin tottuu, ja aina saa kehuja :)

      Poista
  2. Oooo...vitsi miten kiva meikki. Pitää kyllä joskus itellekin kokeilla. Ihana :)

    VastaaPoista
  3. Vautsi, hyvältä näyttää !
    Ja pakko kehua noita kuvia ! Kattelen aina meikki tutoja kiinnostuneena, harmi vain, että ne ovat mielestäni aloittelijalle vielä hieman haastavia, tuntuu että niistä puuttuisi jotain. Mutta nämä sinun kuvasi, nyt jo tuntuu siltä, että voisin onnistua kun käyttäisin tätä mallina ! Eli erittäin iso kiitos selkeistä kuvista :)

    VastaaPoista