Utuinen hempukkameikki

Moikka!

Aina ei täydy tyytyä pelkkään ruskeaan, jos haluaa vähän huomaamattomamman ja arkikelpoisemman meikin. Vaikka minä olen kyllä sitä mieltä, että arki ei ole synonyymi tylsälle ja värittömälle :) Ehei, kyllä arkeakin kovasti piristää pienet väriläikät. Harmaakin on ihan kiva väri, mutta henkilökohtaisesti vietän mielummin sateenkaarenkirjavaa arkea.

Sateenkaari on muuten lempisanani. Se on myös kovin kaunis ranskaksi, l'arc-en-ciel. 

Joka tapauksessa. Aina ei välttämättä halua näyttää kovin räikeältä (vaikka sellaiset tilaisuudet ovatkin harvassa, tiedän) ja silloin tällaiset vaaleat hempukkavärit ovat hyviä vaihtoehtoja tylsille ruskeille. Tällä kertaa silmillä on hyvin hentoa vaaleanpunaista sisänurkassa, utuista liilaa keskellä ja harmaanruskeaa varjostuksena. Vaaleanpunainen ja liila ovat Viva La Divan absolutely fabulous eyes -paletista ja harmaanruskea taas Coastal Scentsin original-paletista. Nyt voin antaa itselleni virtuaalisen taputuksen selkään, en nimittäin kovin usein onnistu tässä, että käytän useampaa palettia saman meikin tekoon. Kaksi lasketaan tässä tapauksessa 'useammaksi', koska muuten en saisi näitä virtuaalitaputuksia koskaan :D

Huulilla on yksi suurista suosikeistani, We Care Iconin huultenrajauskynä sävy 4, perfect rose. En ole suuri pinkin ystävä, eivätkä ne yleensä edes sovi kovin hyvin minulle, mutta tämä on kyllä aivan mahtava. Minusta on myös paljon helpompaa käyttää pelkkää rajauskynää kuin kiiltoja tai punia, eivät suttaa läheskään niin paljon, ei tarvitse pelätä värjäytyneitä hampaita. Kuluminenkin on niin tasaista, ettei siihen kiinnitä keskellä päivää mitään huomiota, toisin kuin uurteisiin pakenevaan punaan. Tai mikä pahinta, huulten ulkopuolelle pakenevaan punaan. Hrr :D Pelkkä rajauskynä antaa kummasti huolettomuutta.

 Ja herra varjelkoon, enää viikko ja minä palaan työelämään. Mitenköhän multa luonnistuu enää meikkaaminen aamuvarhaisella, hämärässä, silmät ristissä... Viime aikoina kun olen ensinnäkin meikannut vain noin kerran viikossa, ja nekin useimmiten näyttävämpiä juttuja, juhliin tai blogiin tai ihan omaksi iloksi. Eikä ole ollut kiire minnekään, on ihan hyvin voinut käyttää vaikka puoli tuntia häivyttelyyn. Mulla on vähän sellainen kutina, että parin ensimmäisen viikon meikit saattavat olla hyvinkin tylsiä, ja varmaan aika rumiakin :D Ennen kuin taas tottuu siihen aamurytmiin. Sitä odotellessa.

Punaista leimoilla

Moi!

Vallitseva skittlette-trendi on näköjään iskenyt meikäläiseen siinä määrin, että nykyään lakkaukset tuntuvat melko tylsiltä, jos pohjalla on vain yhtä väriä. Ja tavan aksenttilakkauksetkin ovat vähän menettäneet hohtoaan. Että niin tässä vain käy, vaikka kuinka yrittäisi pyristellä trendejä vastaan :) 

Tällä kertaa on kyllä sanottava, että lopputuloksesta olisi tullut hienompi, jos olisin pitäytynyt vain siinä yhdessä pohjavärissä. Ei siksi että kummassakaan lakassa tai niiden yhteensopivuudessa olisi mitään vikaa, mutta leimauslakassa tai -kuviossa kyllä oli. Ei erottunut sitten ollenkaan toisesta pohjaväristä.

Kynsillä siis vuorotellen OPI:n Embarca-dare ya! ja China Glazen Electra Magenta. Kummassakin on vähän sellainen sävy, etten oikein osaa olla niiden kanssa, vaikka upeita molemmat ovatkin. En tiedä mikä näissä niin vaivaannuttavaa on, mielestäni sopivat jopa ihan kivasti ihonvärini kanssa. No, joka tapauksessa. Päätin käyttää näitä molempia, niin ei olisi niin kammottava olo :D

Päätin myös uhmata jälleen leimausjumalia, ja ah, olen selkeästi ollut hurskaalla päällä. Aivan mieletön onnistuminen! Kaikki leimat suorassa ja ehjiä, eivät levinneet, kohdistuskin melko täydellistä. Tiedättekö, kyllä vaan oli hyvä fiilis tämän jälkeen :) Mutta eihän koskaan kaikki voi täydellisesti onnistua, näkyivät tosiaan melko onnettomasti Electra Magentan päällä.

Leimauslakkana käytin China Glazen Awakenia. En näköjään ihan pienestä opi, että se vain on kovasti vaaleampi ja selkeästi harmaa, eikä vaalea musta, niin kuin voisi ehkä pullon perusteella kuvitella. Musta olisi varmasti näissäkin kynsissä toiminut kovasti paljon paremmin. Mutta no, onneksi ainakin tuon Embarcan päällä tämäkin väri mielestäni toimii mainiosti. Leimauskuvio on kaikkien aikojen suosikkini, kuvio jolla onnistuin ensimmäistä kertaa tekemään mielestäni onnistuneen lopputuloksen, DRK A -laatasta. 

Nämä samat leimauskuviot pyörii nyt täällä kerta toisensa jälkeen, omistan niin vähän laattoja, ja niissäkin on vain ne muutama suosikki :D Pitää selkeästi ostaa lisää. Konadit voisi melkein myydä kaikki pois, niissä ei ole oikein mitään käyttistä. Minua on myös kovasti kiehtonut viime aikoina idea myydä iso osa kynsilakoistani pois. Monia sellaisia, joilla on kovin vähän käyttöä. Vielä en ole raaskinut ("koska saattaahan niitä joskus tarvita") mutta ehkäpä sekin aika sieltä vielä joskus tulee.Varsinkin sitten, kun ostan kaikki haluamani Brazil-lakat ja niiden mukana tulevat heräteostokset, ja tuskailen sen kanssa mihin saan ne kaikki mahtumaan :D

Kieputettu hiirenhäntä

Heippa!

Iloitsin liian aikaisin, tulin sittenkin kipeäksi. Onneksi se ei montaa päivää kestänyt, tänään ajattelin taas lähteä ihmisten ilmoille. Ja tietty blogata! :D Viime aikoina on ollut niin paljon oheistoimintoja, että olen kuluttanut juttuvarastoni ihan loppuun, joten pienetkin nuhakuumeet saavat tällaisia spontaaneja päivitystaukoja aikaiseksi. Ja kohtahan mulla alkaa työtkin! Pitää siis ilmeisesti viettää seuraava viikonloppu tiiviisti kooten taas luonnoksia blogiin :D Mutta mikä olisikaan parempi tapa viettää viikonloppua, kuin leikkiä meikeillään ja kieputella tukkaansa. Unohtamatta tietenkään sitä kaikkein parasta, kynsien lakkaamista ♥

Eilenkin vielä pienenä toipilaana en viitsinyt tehdä mitään muuta, kuin kieputella sitä tukkaani. Jouduin vain lopultakin toteamaan sen, mitä olen yrittänyt kovasti vältellä viime aikoina: mun tukka ihan oikeasti on tosi lättänä. Ihan laittoman lättänä. Leikkasin toukokuussa 2012 pitkän tukkani lyhyeksi, sellaiseksi ylikasvaneeksi rekkalesboksi, koska pituudet olivat niin surkeassa kunnossa. Surullista kyllä, hiukseni ovat oikeastaan aina olleet aika huonossa kunnossa, yläasteella minulla oli takutusvaihe, sen jälkeen pari permistä, sen jälkeen värjäyskierre kemiallisilla väreillä jne. Nyt olen kasvattanut niitä lempeästi ja hoivaten, ja suht hyvässä kunnossa nämä ovatkin. Ainoa vain, että huonokuntoiset hiukset ovat myös kovasti terveitä hiuksia paksummat. (Ja kovasti helpompi laittaa kampauksille karheutensa ansiosta.) 

Huomaan jopa ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti, vakavasti harkitsevani hiustenpidennyksiä. Ihan vain saadakseni näihin lisää massaa. Olen useampaankin otteeseen yrittänyt tehdä blogia varten jotain hienoja kampauksia, mutta en ole vielä kertaakaan kehdannut julkaista niitä, koska näin pienellä hiusmäärällä on kovin vaikea saada mitään runsasta ja hienoa aikaiseksi. Ellei sitten kiharra voimakkaasti hiuksia etukäteen, mutta sitäkin tahtoisin välttää tekemästä liian usein. Surettaa niin paljon, ettei sellainen pitäisi olla hyväksyttävää, onhan kyseessä ihan vain pelkät hiukset :D

Tänään päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen, ja kuvata tämän pienen säälittävän räpellykseni. Tämmöset nämä hiukset nyt on, eikä sille vain mahda mitään. Voin varmaan taas sanoa, että kiitti äiti. Kai tällaisille ohuille ja liukkaillekin hiuksille on omia kampauksentekoniksejään, minä en vain ole niitä vielä löytänyt. Koska vasta parin viime kuukauden aikana olen tajunnut olevani ohuthiuksinen :D Oi voi.

No, kaiken tämän itsesäälissä ryöpimisen jälkeen voisin vaikka sanoakin jotain tästä kyseisestä kampauksesta. Voisin kuvitella, että se näyttää huomattavasti paremmalta paksummissa hiuksissa. Minulla on usein tapana tehdä juuri tällaisia, ohimolta vastakkaisen korvan taakse kulkevia "jonoja". Lettejä, solmuja, kieppuja, milloin mitäkin. Päälaelta niskaan kulkevat jonot kun eivät yhtään imartele pääni muotoa. Näiden kieppujen teko on hyvinkin yksinkertaisesta, osio ponnarille ja häntä kiepautetaan yläkautta itsensä ympäri. Pikkutarkempi ihminen varmasti jaksaisi myös kampailla ja asetella kieppuja paremmin, mutta minä tykkään tällaisesta vähän boheemista loppusilauksesta :D

Katsokaa nyt tuota ponnaria... ! Se on vain hitusen paksumpi kuin peukaloni. Jos ei ole hyväksyttävää surra tässä määrin hiustensa ominaisuuksia, niin ei kyllä saisi olla hyväksyttävää myöskään tällainen hiusten ohuus :D

Muita jotka kärsivät tästä perisuomalaisesta vaivasta? Vertaistukea, pliis!

Jenkkilästä, osa 2

Moikka!

Jenkkilän seikkailut jatkuvat. Edellisessä osassa jäimme paistattelemaan päivää Hapgood Pondin leirintäalueelle Vermontiin. Vermont on ehkä vähän tylsä paikka noin aktiviteettimielessä, mutta maisemat, voi jukranpujut! Aivan mielettömiä. Valitettavasti niistä nyt vain ei ole kovin paljon todistusaineistoa, koska ne maisemat tuli koettua auton ikkunasta. Tietkin olivat sellaisia, ettei niiden varrelle uskaltanut pysähtyä.

Ainoat vähänkään mielenkiintoiset kohteet Hapgood Pondin lähistöllä olivat hiihtokeskukseen kesäksi rakennettu toimintapuisto ja Manchesterin outlet-kylä, josta pongasimme myös Marimekon myymälän. Tekemistä ei siis moneksi päiväksi ollut, joten päätimmekin muuttaa suunnitelmia ja lähteä Vermontista päivää aiottua aikaisemmin. Ja hyvä niin! Olin koko suunnitteluprosessin ajan surkutellut sitä, ettei taida jäädä aikaa millekään spontaanille tekemiselle, koska olin suunnitellut lähes minuuttiaikataulun :D Spontaanit tekemiset ovat kuitenkin niitä kaikkein parhainta antia matkoilla, yleensä niin löytää parhaimmat paikat ja tietysti matkoilla on oltava myös ripaus seikkailua.

Niin kävi tälläkin kertaa, spontaani hyppy tuntemattomaan taisi olla matkan paras osuus. Päätimme lähteä Bostoniin, joka oli viime metreillä tippunut pois matkasuunnitelmasta, koska sen lähistöltä ei löytynyt vapaita leirintäaluepaikkoja, emmekä halunneet tuhlata hotelliin yhteensä kolmessa kaupungissa. Nyt lähdimme siis aamuvarhaisella kohti Bostonia, ja ajatuksena oli sitten iltapäivästä lähteä Bostonista kohti New Yorkia, seuraavaa matkakohdettamme ja etsiä matkan varrelta joku kiva leirintäalue.

Bostonissa minun oli suurena eläinystävänä tietysti päästävä paikalliseen akvaarioon, joka on kuuluisa neljän kerroksen korkuisesta meritankistaan ja pingviineistään. Siellä vierähtikin sitten sen verran kauan aikaa, että itse Bostonin kierteleminen jäi kovin vähäiseksi. Se on suuri sääli se, koska kaupunki vaikutti tosi mielenkiintoisemmalta, paljon paremmin minun makuuni sopivalta kuin esimerkiksi New York. Boston on jostain syystä muutenkin aina ollut sellainen itseäni houkutteleva kaupunki (vähän kuin monelle tuntuu olevan se New York), suunnittelin lukioikäisenä jopa lähteväni sinne kielikurssille. Tänne pitää siis vielä ehdottomasti palata toistekin paremmalla ajalla!

Spontaaniuden siivittämänä lähdimme taas ajelemaan, vailla mitään tietoa seuraavasta yöpaikasta. Kai sitä yhden yön nukkuu vaikka autossa, jos ei parempaa paikkaa löydy :) Käsittämättömällä tuurimunkilla satuimme kuitenkin löytämään reissun parhaan leirintälueen. Kunhan vain sattumanvaraisessa kohtaa pistin navigaattorin etsimään lähellä olevia leirintäalueita ja valitsin niistä sen, jolla oli paras nimi :D Pienellä googlailulla löysin sen nyt netistäkin, Grand View Camp Resort, Connecticut. Suosittelen niin suurella lämmöllä, että oikein linkitän. Niin ystävällistä henkilökuntaa,  tarjosivat meille ilmaiseksi muun muassa kaljaa (koska joku vieras oli jättänyt eivätkä he itse juo) ja polttopuita (raivattiin just pieni koivikko, ottakaa tästä). Seuraavana päivänä saimme oikein lapulle kirjoitettuna listan paikoista, joissa New Yorkissa kannattaa vierailla, sellaisia joista useimmat turistit eivät ole kuulletkaan. Huippua!

Osallistavaa taidetta

Tuon leirintäalueen lähistöllä oli myös tosi paljon mielenkiintoisen kuuloisia paikkoja ja nähtävyyksiä, me kävimme niistä vanhalla lossilla ja jonkun paikallisen näyttelijän kautta insinöörin kautta hullun tiedemiehen itse suunnittelemalla linnalla. Jantterilla taisi olla elämässään vähän tylsää, koska linna oli täynnä esimerkiksi salakäytäviä, vakoilupeilejä ja muuta jännää. Jokaisessa linnan yli 70 ovessa oli erilainen, tämän näyttelijän itse suunnittelema lukkomekanismi. Maisematkaan linnan pihalta eivät myöskään olleet mitenkään pöllömmät, linna sijaitsi kalliolla Connecticut-joen rannalla.

Jo muinaiset mayat tiesivät, että ankat ovat söpöjä

Ja vasta kirjoittaessani tätä huomaan, että nuo kuvat Connecticutista ovat vielä käsittelemättä, enkä niitä pysty tähän teille liittämään :D Ainoastaan yksi kuva on valmiina, koska sen halusin välttämättä pistää facebookin kansikuvakseni ja se piti siis käsitellä ihan ensimmäisenä... No mutta, ei anneta sen häiritä vaan ruvetaan pölisemään New Yorkista. Budjettimatkailijoina ja autolla liikkeellä olevina hotelli Manhattanilta ei houkutellut, vaan otimme hotellin New Jerseyn puolelta. Hinta kolmesataa kertaa halvempi ja kolmen dollarin bussiyhteys Manhattanille puolen tunnin välein. Käy. Supersuuret kaupungit eivät ole oikein kummankaan meidän suosikkikohteita, joten vietimme vain yhden kokonaisen päivän tuolla Manhattanilla, muuten kiertelimme New Jerseyn puolella. Valitettavasti tuo Manhattan-päivä oli tosi sateinen, joten entistä vähemmän teki mieli kierrellä kaupungilla, saati ottaa kuvia. Harmi sinänsä, tosi hienoja kuvia olisi saanut esimerkiksi Little Italysta. Ja esimerkiksi keskuspuistoa olisi voinut kiertää pidempäänkin. Näimme sentään T Rexin, ja kävimme syömässä autenttisessa kiinalaisessa, ne kaksi asiaa jotka halusinkin tehdä :)

Seuraavana päivänä kävimme sitten ihastelemassa vapauden patsasta. Ihastelimme tietysti hänen parempaa puoltaan, koska rumemman puolen näkeminen on maksullista. Samalla sai myös aika mahtavan kuvakulman Manhattanille, enkä myönnä ottaneeni noin sataa kuvaa tuosta pilvenpiirtäjien rykelmästä.... Tuolla meren rannassa kulki yli mailin mittainen silta, alkaen noin vapauden patsaan kohdalta ja jatkuen melkein Manhattanin eteläkärkeen. Me kuljimme sen päästä päähän, ja minä sitten pysähdyin noin kymmenen metrin välein ottamaan uuden kuvan, koska kuvakulmahan siinä muuttuu hei :D

THE UNITED STATES OF 'MURICA!

Sen jälkeen oli tarkoitus lähteä Thomas Edisonin museoon, mutta tietysti se oli kiinni juuri sinä päivänä. Jotenkin tuo pieni koukku myös sekoitti navigaattorimme totaalisesti, ja jouduimme kiertelemään pari tuntia New Jerseyä, ennen kuin löysimme pois Philadelphiaan vievälle tielle. Tunnelma oli ehkä hieman kireähkö autossa, mutta onneksi tämä oli matkamme pahin vastoinkäyminen, eikä mikään sen vakavampi. Tai no Ukon tabletti, jota käytimme navigaattorina, meni kyllä rikki ensimmäisenä päivänä, mutta ei sekään sen pahempi sattumus ollut. Matkavakuutus korvasi sen täysihintaisena takaisin, ja minun kännykkäni oli navina loppumatkan. Elämä ei ole hankalaa, kun siitä ei sellaista tee.

Philadelphia oli siis matkan viimeinen etappi ennen paluuta North Carolinaan ja paluulentoa Suomeen. Tämä on myös jostain syystä aina itselleni ollut sellainen tosi kiehtova kaupunki, ja Bostonin tavoin sekään ei tuottanut pettymyksiä. Aivan ihana symppis kaupunki! Ei ollenkaan niin kaoottinen ja "likainen" kuin New York, tarpeeksi pieni että se oli helppo ottaa haltuun ihan kävellenkin, mutta silti tarpeeksi iso ollakseen mielenkiintoinen ja yllättävä. Muutama ikävämpi ihminen tuli vastaan, mutta en sitten tiedä onko se yleinen kaupungin toimintatapa, vai olivatko nuo ihmiset vain ääliöitä. Olin ottamassa rakennusten kattokoristeista kuvia, kamera siis reilusti yläviistoon suunnattuna, ja joku akka tuli huutamaan minulle ettei kaduilla saa ottaa kuvia, niihin voi tulla ihmisiä jotka eivät halua joutua kuvattavaksi... Jos nyt jätetään huomioimatta se, että yksikään ihminen ei olisi voinut vahingossakaan osua noiden kuvien tielle, yleisillä paikoilla, joiksi kadutkin luetaan, on todellakin sallittua ottaa kuvia juuri siitä mistä lystää. No, tuo muikkeli taisi olla nauttinut jotain muutakin kuin lähimmäisenrakkautta.

Philadelphiassa tämän hullun liskonaisen oli taas päästävä eläintarhaan, olihan kyseessä Amerikan ensimmäinen eläintarha, ja nettisivujen perusteella matelijatalo olisi tosi kattava. Paljon mielenkiintoisia isoja nisäkkäitäkin olisi tarjolla. Lähdettiin ennen puoltapäivää eläintarhalle, ja tyhmänä akkana menin sanomaan ääneen, että onneksi ei ole kovin kuuma päivä, eläimet ovat hyvin esillä. Varmaan sillä samalla sekunnilla lämpötila kohosi noin 38,4 astetta celsiusta. Useimmat ulkoilmassa elävät eläimet olivat visusti piiloissaan, loput näyttivät lähinnä kuolleilta. Tuolla olisi ollut tarjolla tosi laaja kissa-alue, mutta näimme ainoastaan pienen vilauksen tiikeristä. Leijonat, leopardit, gepardit, lumileopardit, puumat, jaguaarit, kaikki muut leikkivät piilosta. No, onneksi edes ne liskot olivat esillä.

Tämä oli kyllä eläintarhareissun paras anti :D Tuo koiras piti aivan JÄRJETÖNTÄ ääntä, ja pikkunatiaiset vieressämme kyselivät punastelevilta vanhemmiltaan että mitä nuo oikein tekevät :D

Että semmoinen reissu. 13 päivää autossa, 14. oli paluulento. Mailimäärää en näköjään valitettavasti ole kirjoittanut mihinkään muistiin, mutta paljon se oli. Budjettiakaan emme turhan tarkkaan laskeneet, hotelleihin (Philadelphia, New York, lentokenttä) meni noin 300 euroa, autonvuokraukseen noin 400 euroa, bensoihin noin 200 euroa, lentolippuihin noin 800 euroa (minulla, Ukko pääsi halvemmalla kun kerran tulikin paikan päälle jo kesäkuussa). Ruokaan kuluneista rahoista ei ole aavistustakaan, mutta aika halvalla päästiin, koska autenttisen amerikkalaisen kokemuksen saadaksemme söimme lähinnä dinereissa ja pikaruokapaikoissa :D Kolmesti taisimme käydä "oikeassa" ravintolassa ja pari kertaa teimme trangialla omat ruokamme. Ehkä 200 euroa siis siihenkin? Että kyllä tuollakin mantereella pärjää pienellä budjetilla. Kaiken kaikkiaan minulla meni rahaa reilusti alle kaksi tonnia, shoppailuineen päivineen.

Jos nyt lähtisin uudestaan, yrittäisin pysytellä pienemmällä alueella, jotta kaikki aika ei kuluisi autossa istumiseen, ja jotta voisi enemmän käyttää pienempiä teitä. Miellyttävämpi ajaa ja paremmat maisemat. Jättäisin myös reilusti enemmän tilaa spontaaneille seikkailuille, koska niitä on varmasti joka nurkan takana. Lähtisin myös kauemmaksi isoista kaupungeista (niin kuin nytkin), koska minun suurimmat kiinnostuksen kohteeni ovat erityisesti ne maisemat, luonto, pikkukylät ja ihmiset, joiden elämän suurin kohokohta on se, että tapaa jonkun turistin Suomesta. Aivan erityisesti haluaisin päästä käymään Alaskassa. Mutta onhan minulla koko loppuelämä aikaa :)