3.6.2014

Synttärinaama ja -kynnet

Palaan vielä hetkeksi viikonlopun synttärikemuihin, sen jälkeen puurran taas arkisten juttujen parissa. Myöhemmin tällä viikolla blogissa tulee esiintymään muun muassa tieteellistä tutkimusta!

Moni varmasti sanoisi, että meikkaan melko vahvasti ihan arkenakin, koska useimpina päivinä minulla on erittäinkin värikkäät luomivärit. Ja myönnettävähän se on, ei nämä minun juhlameikkini mitenkään erityisesti arkimeikeistä eroa... Ainoa tuote, jota tulee käytettyä lähes aina juhlavammissa jutuissa, mutta ei lähes koskaan arkena, on aurinkopuuteri. En ole päässyt sen kanssa vielä oikein sinuiksi. Tämän lisäksi juhlameikeissä käytän Sekä rajauskynää Että huulipunaa, kun arkisin laiskana käytän vain jompaa kumpaa. Niin, ja yritän aina myös rajata silmäni myös sisäluomilta, mutta eipä ne rajaukset siellä kovin kauaa pysy :) Aika perusnaama, siis.




Olen myös onnistuneesti ottanut Urban Decayn Electric-paletin osaksi arkimeikkejä. Juju on siinä, että siitä käyttää vain yhtä sävyä kerrallaan ja loppuosan meikistä rakentaa sitten muilla sävyillä. Tässä yksi erittäinkin onnistunut esimerkki siitä. Sisänurkassa neonvihreä Freak ja ulkonurkassa sitten Madness ja Poison samaisen valmistajan Vice 2 -paletista. Uuuh, tykkään!




Kynsien saralla mentiin kerrankin Captain Obvious! -teemalla. Eipä osoittautunut turhaksi piipertää ikäänsä kynsiinsä, koska muun muassa oma äitini muisti ikäni kahdella vuodella väärin... Pohjalla suursuosikkini OPI Parlez-vous OPI?, musta ja valkoinen akryylimaaleja ja oranssinpunainen toinen niitä synttärilahjaksi saamiani "rumia" lakkoja, Natural Coden Electric orange.




Nyt hiljennyn ja rauhoitun ja alan odottamaan, koska muutun aikuiseksi.

2 kommenttia: