13.5.2014

Viuhkasivellintaidetta

Vihertävän kevään kunniaksi oli taas aika kaivaa esiin yksi ehdottomasti lemppareista kynsilakoistani, ihastuttava, sydämentykytyksiä ja hengityksen kiihtymistä aiheuttava Gargantuan Green Grape. Nam ♥ Harmittavasti tämä ei vain kuvissa näytä ollenkaan niin mielettömämältä, mitä se todellisuudessa on. Vaikka vietinkin luvattoman suuren osan lauantaistani säädellen värejä näistä kuvista. Pohjasävy on suunnilleen oikea, mutta luonnossa väri on myös melkein neon, toisin kuin näissä kuvissa.

Noh, ei kai sillä niin väliä. Upea on joka tapauksessa.






Gargantuan pääsi tässä lakkauksessa peukaloihin, etusormiin ja pikkurilleihin kera pienen söpön Cuckoo for This Color -pilkun kanssa. Muihin kynsiin tuli sitten hyvinkin futuristista kynsitaidetta, viuhkasiveltimellä taiteiltuna. Olen halunnut kokeilla tätä(kin) tekniikkaa jo pienen ikuisuuden. Jotenkin onnistun aina tekemään niin, että kaikenmaailman ideoita olisi vaikka muille jakaa, mutta päädyn silti tekemään aina jotain tylsää ja samanlaista kuin aina ennenkin, joten näitä kokeilemattomia tyylejä sitten kasaantuu. 

Kokeilin tätä tyyliä ensin kiekolle, jolloin onnistuin mielestäni erinomaisesti, mutta eihän se sitten tietenkään onnistunut kynsille ollenkaan niin hienosti. Eihän nämäkään nyt varsinaisesti huonot ole, mutta eivät silti ihan täydellisesti toteuta sitä kuuluisaa visiotani.






Koristelutyyli toimii siis tämän videon ohjeiden mukaisesti, dippaamalla viuhkasiveltimen karvojen päät kynsilakkaan ja vetelemällä viivoja kynnelle. Minä laitoin näihin noin kolmeasataa eri lakkaa noin viiteensataan eri kerroksene, joten nämä näyttävät aikamoiselta sekasotkulta hyvinmuodostuneiden viivojen asemesta, mutta kuvitellaan että yritinkin saada niistä tällaiset :D 

Alla on kaksi kerrosta Essien Blancia, viivoihin on käytetty seuraavia yksilöitä: OPI Don't Mess With OPI, OPI Cuckoo For This Color, OPI Samoan Sand, Essie Lapiz Of Luxury, OPI I Just Can't Cope-acabana. Toivottavasti muistin kaikki...

5 kommenttia:

  1. Hienot. Vihreä on mun lempiväri punaisen lisäksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vihreä on kyllä mahtiväri, iha aliarvostettu, etenkin kynsilakkarintamalla.

      Poista
    2. Mun kynnet on vihreät tällä hetkellä... :D

      Poista