13.11.2013

Lakkaesittelyt, osa 1: mustat, valkoiset ja harmaat

Moi!

Ainakin yksi lukija näitä lakkaesittelyjä toivoi, joten täältä pesee :) En kokenut omalla kohdallani mielekkääksi lähteä esittelemään lakkoja merkeittäin, OPI kun tosiaan on aika yliedustettuna ja monilta muilta merkeiltä on vain yksittäisiä lakkoja. Siispä tässä blogissa lakat esitellään väreittäin. Ensimmäisenä on vuorossa mustat, valkoiset ja harmaat ja kaikki sellaiseksi edes etäisesti luettavissa olevat.

En nyt sattuneesta syystä pysty hirvittävästi linkittämään blogissa näkyneisiin kynsiin, jossa kyseisiä lakkoja olisi käytetty, mutta yritän kertoa jotain muuta mukavaa ja epämääräistä jokaisesta. Ehkä sitten vaikka vuoden päästä tämän esittelyn voi tehdä uudestaan, katsoa millaisia muutoksia kokoelmassa on ollut ja jopa linkittää kuviin, jotta näkee millaisia nämä lakat ovat käytössä. Katsotaan jos muistan tämän vielä ensi vuonna :D


OPI - Don't Touch My Tutu, Essie - Blanc, OPI - Swedish Nude. Tutu on hankittu puhtaasti glittereiden päälle laitettavaksi voileipiä varten, kuten varmaan jokaisella kynsiharrastajalla :D Toisaalta voisi olla myös kiva kokeilla tätä joskus ihan yksinään vaikka ranskiksessa. Blanc on se ainoa edes jotenkuten toimiva perusvalkoinen, tosin minä en kyllä tällä täysin peittävää ja kaunista pintaa saa tehtyä. Ainakaan oikeaan käteen... Tämä onkin siis käytössä lähinnä koristeluissa ja pohjana marmoroinneissa ja muissa vastaavissa. Jos pitää saada muuten valkoista laajaa pintaa, otan käyttöön Swedish Nuden. Paljon armeliaampi sävy minun ihonvärilleni ja käyttäytyy myös kauniimmin kuin puhtaanvalkoiset sisarensa.


China Glaze - Awaken, China Glaze - Sea Spray, Depend - 223, OPI - Suzi Skis In The Pyrenees Suede. Awaken ja Depend ovat hankittu puhtaasti leimailuun. Olisi kiva omistaa myös joku isompiin pintoihin soveltuva hopeanvärinen lakka, mutta nämä ovat molemmat aivan liian metallisia että niistä siinä hommassa tykkäisin. Etsinnät siis jatkuvat. Sea Sprayn joku voisi väittää olevan sininen, mutta se on ainakin kynsillä sen verran harmahtava, että otin sen nyt tähän joukkoon mukaan. Vähän tuollainen epäväri, ja vaikka juuri eilen väitin rakastavani epävärejä, tämä on kyllä aikamoinen vedenjakaja. Jotenkin niin mitäänsanomaton. Ei tule kovin usein käytettyä ja monesti olenkin harkinnut tämän myymistä, jostain syystä en vain ole raaskinut. Ehkä vielä joku päivä. Viimeisenä ainokainen OPIn suede jonka omistan, mutta sitäkin rakkaampi. Tämänkin olen hankkinut lähinnä koristeluja silmällä pitäen. Niin kaunis, ei pääse tuossa pullossa kyllä ollenkaan oikeuksiinsa.


Essie - Master Plan, OPI - Samoan Sand. Ne kaksi ainokaista nudeiksi luokiteltavaa lakkaa, jotka minä omistan. Kuten joku sherlock on ehkä voinut blogin nimestä päätellä, rakastan värejä, joten näitä ei tule kauheasti käytettyä. Itse asiassa Samoan Sandia en ole käyttänyt vielä kertaakaan. Master Plan on tarpeeksi liilaan taittava että pääsee ajoittan käyttöönkin. Etenkin jonkun likaisemman liilan kanssa aivan mahtava aksenttiväri.


Essie - Cashmere Bathrobe, Wet n Wild - Black Crème, Deborah Lippmann - Ruby Red Slippers, China Glaze - Immortal. Cashmereen liittyvät negatiiviset tunteet tulikin purettua jo aikaisemmin. Tuo ainokainen markettilakkani sai myös kuulla kunniansa. (Hämmentävän täyden näköinen tässä, käyttöaste on kuitenkin jossain tuossa 'nail colorin' yläpuolella, eli ei tarvitse odottaa enää kuin toiset 5+ vuotta ennen kuin tämä loppuu :D) Vasemmanpuoleiset lakat ovat siis vähän plääh, mutta oh, nämä oikeanpuolimmaiset! Ruby Red Slippers on aivan hiuksianostattavan ihana. Immortalissakin on tuollaista ihanaa, ihanaa, ihanaa vaaleansinistä ja vaaleanpunaista shimmeriä. Täytyykin käyttää näitä pikimmiten, että pääsen esittelemään tarkemmin täällä.

Sellaista siis näin alkuun. En tosiaan näitä "tylsempiä" värejä kovin paljon omista, koska kirkkaampia ja värikkäämpiä on paljon kivempi käyttää :) (Värikkäitä värejä, kyllä taas on sanankäyttö hallussa...) Olen kuvannut myös jo glitterit sekä keltaiset ja oranssit. Yritän kyllä saada muitakin juttuja julkaistua, ettei tule vain näitä esittelyjä pelkästään. 

Miltä näyttää, löytyykö lukijoilta samoja lakkoja omista kätköistään?

2 kommenttia:

  1. Itseltäni löytyy muutamia samoja lakkoja. Tutu juurikin voileipiin ja Blanc ja China Glazen Immortal ja Sea Spray. Tuota Sea Sprayta minä kyllä rakastan, ihana tuollainen murrettu epäväri, sellaisia tunnun muutenkin omistavan paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun määkin ostin tuon sea sprayn ihan innoissani, "ooh, just mahtava, tällasista lakoista mää niin tykkään!" mutta sitten käytin sitä kerran ja olinkin vähän pettynyt. Ehkä sille pitää vain antaa uusi mahdollisuus.

      Poista