15.12.2013

Kasvopuhdistuksen tuotearmeija

Iltaa!

Tänään vuorossa oikein urakalla tuotearviointeja. Minulla on ollut aina hieman ongelmallinen suhtautuminen omaan naamaani, etenkin sen taipumukseen rasvoittua ja pukata finnejä, ja vuosien varrella olen enemmän tai vähemmän maanisesti haalinut erilaisia tuotteita, joilla sen voisi saada kuriin. Mielenkiintoisesti en ole kuitenkaan vielä löytänyt yhtäkään sellaista tuotetta, joka olisi jäänyt pitkäikäiseksi kumppaniksi, joka olisi tullut ostettua aina uudestaan ja uudestaan. Mainittakoon että esimerkiksi meikeissä ja hiustuotteista tällaisia on runsaastikin. Aina tulee etsittyä sitä maagista tuotetta, joka saa minun ihostani sileän kuin vauvan pylly...

Ongelmia tuottaa sekin, etten varsinaisesti edes tiedä ihoni tyyppiä, tai minkälaisia tuotteita se kaipaisi. Se on niin valtava murheenkryyni, etten pysty suhtautumaan siihen analyyttisesti :D Parin kuukauden välein tulee vaihdettua mielipidettä siitä, että onko se nyt kuiva vai kenties rasvoittuva, tai ehkä sittenkin ihan vain normaali ja nämä finnit johtuvat ihan vain sipsinhimostani. Kosmetologilla käyntikään ei ole auttanut. Esimerkiksi tässä kesällä, kun ihoni oli surkeammassa kunnossa kuin vuosikausiin, kosmetologi oli sitä mieltä että minulla on aivan hurmaavan kaunis ja täydellisen normaali iho. Vähän vain kuivuutta leukapielissä. Itse en ole koskaan leuassa tuntenut kuivuutta, ainoastaan otsassa.

Joka tapauksessa. Tuotteet siis vaihtuvat tiuhaan. Tässä tarkemmassa esittelyssä nyt tällä hetkellä päivittäisessä/viikottaisessa käytössä olevat tuotteet.


Päivittäiset puhdistustuotteet. Iltaisin pesen kasvoni Puhas Looduksen tasapainottavalla puhdistusgeelillä, jonka on tarjonnut Viron herkkukauppa. Aamuisin taas käytössä on Peppy Galoren Diva puhdistusöljy, jonka on tarjonnut Livbox. Kasvovetenä aamuin illoin toimii Lumenen kosteuttava kasvovesi, jonka on tarjonnut meikäläinen.

Molemmat putsarit ovat luonnonkosmetiikkaa. Olen päätynyt käyttämään tuota öljyä aamuisin, koska en uskalla kokeilla sen puhdistustehoja meikkeihin :D Ensimmäisten kokeilukertojen jälkeen olin hieman skeptinen, että tämä varmaan tukkii ihoni täydellisesti, mutta ainakaan näin muutaman viikon kokemuksella niin ei ole onneksi käynyt. Välittömästi tämän käytön jälkeen iho on ällöttävän rasvaisen tuntuinen, mutta ilmeisesti öljyt sitten kuitenkin imeytyvät nopeasti ihoon, sillä tunne kestää ehkä kymmenen minuutin ajan. Iho ei tunnu kuivalta tai kireältä, mutta ei kyllä erityisen kosteutetultakaan. Tuote on suunnattu eritoten herkälle iholle, jolle normaalit putsarit eivät sovellu, joten en ole varsinaisesti kohderyhmää. Hyvillä mielin tämän kyllä käyttää loppuun.

Puhas Looduksen geeliputsari taas on aika ihana. Tämä sisältää aknea aiheuttavien bakteerien kasvua hillitseviä ainesosia, joten 15-vuotias Armi olisi varmasti ollut Todella innoissaan tästä. Varsinaista aknea minulla ei enää ole, mutta tätä on silti ollut todella mukava käyttää. Voisin väittää että finnit ovat tämän käytön jälkeen selkeästi vähentyneet, mutta se saattaa tietty olla myös toiveajattelua. Joka tapauksessa tätä on erittäin miellyttävää käyttää, vaahtoaa juuri sopivasti, tuoksuu kevyesti punaviinimarjoilta ja jättää ihastuttavan raikkaan ja puhtaan tunteen kasvoille.

Lumenen kasvovesi on aika hutiloitu ostos. Tykkään raikastavista kasvovesistä, tämä ei sellainen ole. Jättää ällöttävän lähmätunteen iholle. Koostumus ei ole aivan täysin vesimäinen, mutta ei kuitenkaan geelimäinenkään. Sanon siis että fluidimainen :D Rankkaa kosteutusta tarvitsevalle iholle varmasti oikein passeli. Minulla ei sellaista ole, joten ei oikeastaan aavistustakaan, miksi olen tämän edes ostanut...


Kerran viikossa käytössä olevat tuotteet, Evolven AHA-happonaamio (tarjonnut Kosmeettinen) ja Freemanin myöskin AHA-happoja sisältävä kuorinta-aine. Näistä minä tykkään kuin hullu puurosta!

AHA-hapot eli hedelmähapot vaikuttavat kosmetiikkatuotteissa moneenkin ongelmakohtaan, esimerkiksi juonteisiin ja värivirheisiin. Minä käytän niitä, koska niillä on myös tukkeutuneita huokosia avaavia vaikutuksia. Juuri sitä mitä minä kaipaan. Evolven käyttäminen ei ole miellyttävimmästä päästä, tuoksu on vähän pistävä ja vaikutusajan loppupuolella ihoa alkaa kiristää, mutta lopputulos, oh lopputulos! Iho on kuin uudesti syntynyt, raikkaan, keveän ja puhtaan tuntuinen. Kuin kilo sitä itseään olisi juuri lähtenyt lätkimään jonnekin muualle. Tekee mieli laulaa ja tanssia ja virnistellä typeränä. Luonnonkosmetiikka tämäkin, ja tuubi vielä valmistettu kierrätysmuovista, voiko sitä enää muuta toivoa. Tällä on erittäin suuret mahdollisuudet jäädä pitkäaikaisemmaksikin tuttavaksi.

Freemanin ananaskuorintaa käytän yhdessä aspiriinin kanssa. Katso lopputulosilakointi edellisestä kappaleesta.


Kosteutustuotteet. Cattierin päivävoide normaalille iholle, Puhas Looduksen kosteuttava ja virkistävä päivävoide normaalille ja rasvaiselle iholle (tarjonnut Viron herkkukauppa), Kiehl'sin Ultra Facial Cream (tarjonnut Kiehl's) ja Vichyn Idéalia-voide (tarjonnut Livbox).

Rasvaisesta ihostani johtuen en tykkää käyttää erityisen rasvaisia voiteita, mielummin menen ihan näillä päivävoiteilla kesät talvet, päivin öin. Cattier on ihan täysi heräteostos, jotain piti saada kun edellinen oli loppumassa ja otin sitten uuden tuotteet testiin. Ei oikein herätä mitään tunteita, tuoksu on sellainen vähemmän mukava luonnonkosmetiikan tuoksu (onneksi monet merkit alkavat päästä siitä eroon), tekee tehtävänsä.

Puhas Looduksen kurkkuvoide taas on ihana, ihana, ihana! Tuo kurkun tuoksu on mieletön, niin upea ja raikas kaikkien ainaisten ruusujen ja laventelien jälkeen. Päivävoiteeksikin todella hyvät kosteutustehot, silti imeytyy nopeasti eikä jätä kalvoa tai lähmää.

Myös Vichy pääsee ihanaihanaihana kerhoon. Tätä tykkään käyttää erityisesti kuorinnan jälkeen, koska kosteutustehot ovat huomattavasti suuremmat. Oma ihoni ei tästä varmasti tykkäisi päivittäin käytettynä, mutta näin extrahemmotteluna aivan mahtava. Kuorinta ja tämä voide, taattu vauvanpylly-efekti.

Kiehl's on myös perushyvä, en oikein pidä tämänkään tuoksusta, mutta kosteuttaa hyvin, on todella riittoisaa ja imeytyy nopeasti.


Skin Blossomin silmänympärysvoide, tarjonnut Kosmeettinen. Minä olen aivan äärimmäisen huono käyttämään silmänympärysvoiteita, niillä kun ei ole koskaan mitään näkyvää/tuntuvaa vaikutusta, eikä sellainen "olet sitten 40-vuotiaana ryppyinen" uhkailu oikein toimi minuun. Häpeäkseni huomasin tuotteita kuvausta varten kerätessäni, että en ole muistanut käyttää tätä varmaan kahteen viikkoon kertaakaan... Yritänpä siis taas hieman skarpata asian suhteen. Oikein passeli tuote tämä varmasti on, ei ainakaan mitään negatiivista sanottavaa minulla ole. Annostelu tapahtuu kätevällä pumppusysteemillä, voide imeytyy nopeasti, eikä turvota.

Ja siihen päättyköön tämä kilometripostaus. Toivottavasti edes joku jaksoi lukea loppuun asti :D

Millaiset puhdistusrutiinit lukijoilla on? Selviättekö pienemmällä tuotemäärällä kuin minä?

Lopuksi huomautettakoon myös, että linkkien klikkailu ei edesauta bloggaajan tilille tulevan rahamäärän kertymiseen, eikä mielipiteitäni ole ostettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti